Keväällä 2017 olin turhautunut. Digiloikkani tukijalka uhkasi pettää, koska välineitä sujuvaan, kokonaisvaltaiseen ja riittävän helppoon digitaaliseen luokkatyöskentelyyn omassa oppiaineessani ei ollut löytynyt. Sähköpostini tukkeutui esseistä säännöllisesti ja kaipasin keinoa organisoida sähköistä opetustani.

Yksi ehdokkaista löytyi Googlen valikoimista. Testasin Classroomia heti samana keväänä ja syksyllä otin sen käyttöön opetuksessani. Ilokseni oppilaatkin omaksuivat sen käytön nopeasti, ja kun sama intuitiivisuus sekä uusien opetus- ja opiskelutapojen löytyminen leimasi myös muita silloisen Google Suite for Education -sovellusten käyttöä, ruokki se vain lisää innostustani perehtyä opetukseni mullistaneeseen tuoteperheeseen.

Kunnon perehdytys auttaa ymmärtämään kokonaisuutta

Omaan innostukseen pohjautuvassa koordinoimattomassa perehtymisessä oli kuitenkin varjopuolensa. Se perustui varsin suppeaan kokemukseeni siitä, mikä on tarpeellista - ei jäsenneltyyn ja perusteltuun tapaan edetä oppimisprosessissa. Minun kohdallani tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että ymmärsin Google Driven roolin Classroom-tiedostojen hallinnoinnissa vasta kantapään kautta, koska olin ottanut Classroomin ja pari muuta sovellusta käyttöön ymmärtämättä kokonaisuutta. 

Yhtälailla ero Google Workspace -ydinsovellusten ja lisäpalvelujen välillä oli minulle täysin tuntematon, puhumattakaan GDPR:n asettamista vaatimuksista tietosuojaan. Olisin voinut vilpittömästi todeta otsikon tapaan, että työpaikallani on Google for Education -osaaminen hyvissä kantimissa ymmärtämättä kuitenkaan, miten eri palvelut ja tietosuojakäytänteet voivat vaikuttaa luokkahuoneen arkeen.

Käyttöönotossa ulkopuolinen asiantuntija-apu on usein paikallaan

Osa opettajakunnasta, yhtälailla kuin oppilaistakin, orientoituu melko kivuttomasti uusien digitaalisten työvälineiden käyttöön. Toisilla puolestaan aikaa kuluu pidempään ja kertausta tarvitaan. Suunnitellessamme Cloudpointin koulutuskokonaisuuksia lähdimme siitä ajatuksesta, että viitekehys yksittäisten sovellusten käytön ympärillä täytyy selkeyttää niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin Google-osaajille. Kun perusteet ovat kunnossa, voidaan sovellusten käyttöön soveltaa pedagogiaa sekä luoda täysin uudenlaisia oppimiskokemuksia.

Yhteisön osaaminen sen enempää Google Workspace for Education -sovellusten kuin muidenkaan pedagogisten työkalujen käytössä ei voi rakentua kokonaan ulkopuolisen tuen varaan. Varsinkin käyttöönoton alussa on kuitenkin perusteltua luoda perehtymiseen selkeä struktuuri asiantuntijapalveluita hyödyntäen ja rakentaa sen jälkeen organisaation sisäinen osaajaverkosto osaamisen kehittämisen takaamiseksi myös jatkossa. Tässä kokonaisuudessa Cloudpointin pedagoginen osaaminen ja yli kymmenen vuoden kokemus Google Workspace -ympäristöjen järjestelmänvalvonnassa voivat auttaa opettajia ja tietohallintoa keskittymään ydintehtäviinsä.

 

Sami M. bioteksti

 

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Opetuskäytössä olevien sovellusten määrä saattaa yllättää
Opetuskäytössä olevien sovellusten määrä saattaa yllättää
28 helmikuuta, 2022

Opetuskäytössä olevien sovellusten kartoituksessa sovellusten, sivustojen ja muiden digitaalisten palvelujen kokonaismää...

Nyt on korkea aika hoitaa kuntien tehtävät kustannustehokkaammin
Nyt on korkea aika hoitaa kuntien tehtävät kustannustehokkaammin
7 huhtikuuta, 2022

Kuntien talous on viime vuosina ollut tiukalla ja tilanne tulee vain tiukentumaan. SOTE-uudistuksen vaikutukset tulevat ...

Markkinointi ja mainonta eivät kuulu opetuksen digitaalisiin välineisiin
Markkinointi ja mainonta eivät kuulu opetuksen digitaalisiin välineisiin
11 huhtikuuta, 2022

Lapsiin ja nuoriin kohdistuu tänä päivänä runsaasti erilaista mainontaa ja markkinointia ja suuri osa tästä tapahtuu ver...