Google Classroomia käytetään useimmiten tehtävien jakamisen ja palauttamisen organisointiin, johon se soveltuu erinomaisesti. Sen lisäksi Classroomilla voidaan toteuttaa hyvin myös jatkuvaa arviointia. Dokumenttien kommentointi ja arviointinäkymä ovat olleet mahdollisia jo hiukan pidemmän aikaa, mutta arviointilausekkeet eli Classroomin rubriikit-toiminto julkaistiin alkuvuonna. Näiden toimintojen avulla opettaja voi ohjata oppilaan oppimisprosessia, suorittaa arviointia ja tehdä tämän kaiken läpinäkyväksi myös oppilaan näkökulmasta.

Oppilaan työskentelyn ohjaaminen ja kannustaminen sekä itsereflektoinnin kehittäminen ovat formatiivisen arvioinnin perusta. Opetustilanteessa tämä tapahtuu usein opettajan kiertäessä oppilaiden parissa keskustelemassa ja ohjaamassa työskentelyä sekä erilaisten itse- ja vertaisarviointien kautta. Classroomin tarkastustilan avulla tämä opettajan suorittama ohjaaminen ja kannustus tulee myös helposti dokumentoiduksi, vaikkei sitä opetussuunnitelmassa varsinaisesti vaaditakaan. Käytännössä opettajan ja oppilaan vuorovaikutuksen ei tarvitse vähentyä kasvokkain, mutta työskentelyn seuraaminen Classroomin kautta ja oppilaan työskentelyn ohjaaminen kommentoiden tukee oppimisprosessia välittömästi. Koska kommentit näkyvät tiedostossa myöhemminkin, niistä hyötyvät myös oppilaat, jotka eivät ole läsnä tunnilla. Opettajan näkökulmasta oppilaan työskentelyn ohjaaminen Classroomin avulla voi vähentää myös omaa työkuormaa, koska yleisimpiä kommentteja voi tallentaa kommenttipankkiin ja tuoda haluttuun kohtaan #-merkillä. 
Alkuvuodesta Classroomin ominaisuuksiin lisättiin rubriikit eli mahdollisuus luoda arviointilauseita, jotka voi halutessaan myös pisteyttää. Rubriikit tallentuvat ja niitä voi käyttää uudelleen, jolloin opettaja voi luoda itselleen samankaltaisiin tehtäviin ja arvioitaviin töihin valmiita arviointilausepohjia. Käytännössä pisteytetyillä arviointilauseilla voi suorittaa myös kokeen korjauksen, koska Classroom laskee annetut pisteet yhteen ja vertaa niitä prosentuaalisesti suorituksen kokonaispistemäärään. Saavutettu pistemäärä tallentuu automaattisesti oppilaan suorituksiin, ja opettaja puolestaan näkee koko luokan suoriutumisen yhdestä näkymästä.
Oppilaan näkökulmasta arviointilauseiden käyttö lisää arvioinnin läpinäkyvyyttä, koska pisteiden lisäksi jokaisen tehtävän arviointiperusteet tulevat avatuksi sanallisesti. Nämä arviointilauseet ovat näkyvissä heti tehtävän julkaisun jälkeen eli oppilas voi halutessaan perehtyä jokaisen tehtävän arviointikriteereihin ja pisteytykseen jo ennen tehtävän tekemistä. Lisäksi opettaja voi käyttää arviointilauseiden tukena dokumenttien kommentointitoimintoa yksilöllisemmän palautteen antamiseksi. Suoritettujen arviointien yhteenvedosta oppilas näkee yksittäisen työnsä lisäksi myös kokonaistilanteensa, joka muodostuu suoritusten keskiarvona.

Yksi mahdollinen arviointilauseiden käyttötapa voisi olla myös oppiaineen arvioinnin tavoitteista nostetut kriteerit osaamiselle varsinkin kun täsmentyneet ohjeet oppilaan oppimisen ja osaamisen arviointiin perusopetuksessa täsmentyivät 1.8.2020 alkaen. Arviointilauseisiin tuotuina arvioinnin kriteerit konkretisoivat oppilaalle niitä perusteita, jotka hänen lopullista arvosanaansa määrittävät ja samalla jäsentävät opettajallekin usein niin vaikeasti hahmotettavaa kriteeristöä. 

Arviointiin ja Google Suite for Educationin tarjoamiin digitaalisiin työkaluihin liittyvää koulutusta voit kysyä organisaatiollesi osoitteesta myynti@cloudpoint.fi
Sami Marttinen
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Tallenna verkosta suoraan Driveen
Tallenna verkosta suoraan Driveen
12 joulukuuta, 2012

Chrome Web Storesta on saatavilla uusi sovellus, Save to Google Drive, jonka avulla voit tallentaa verkkosisältöä suoraa...

Tallenna verkosta suoraan Driveen
Tallenna verkosta suoraan Driveen
12 joulukuuta, 2012

Chrome Web Storesta on saatavilla uusi sovellus, Save to Google Drive, jonka avulla voit tallentaa verkkosisältöä suoraa...

Uutuus: Google Drive plug-in for Microsoft Office
Uutuus: Google Drive plug-in for Microsoft Office
7 elokuuta, 2015

Osana Googlen ideologiaa luoda Drivestä avoin ja monipuolinen työskentelyalusta, on markkinoille saapunut uusi lisäosa G...