Cloudpoint kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, minkä myötä yrityksen tiimiin on tullut 2020-2021 paljon uusia ammattilaisia. Kurkkaa Cloudpointiin -juttusarjassa tutustutaan Cloudpointin työntekijöihin ja cloudpointilaisten arkeen.

 
 
 Cloudpointin pedagogisen johtajan Jaakko Rekolan graduohjaaja oli 1990-luvun puolivälissä rohkea: ilman virallista lupaa hän hankki ohjattavilleen Helsingin yliopiston sähköpostitunnukset. Myös Jaakko oli liikkunut uuden tekniikan aallonharjalle: hän oli siirtynyt käyttämään gradun teossa Macia äidin kirjoituskoneen sijaan.
 

Jaakon ensimmäinen tietokoneisiin liittyvä muisto juontuu sekin opettajankoulutuslaitokseen, jossa Jaakon muistikuvan mukaan yhteiskuntaopin opinnoissa päästiin yliopiston tietokoneluokkaan ja rakennettiin kuvitteellista yhteiskuntaa SimCity-pelin avulla.

“Se oli huikeeta!”, Jaakko muistelee.

 

Jaakko valmistui luokanopettajaksi, mutta iso osa työurasta on kulunut tietotekniikan ja opettamisen rajapinnassa muun muassa Espoon kaupungin pedagogisena asiantuntijana. Siellä työsarkana oli oppimisteknologian kehittäminen, jossa Jaakko sai olla linkki opettajien ja it-ammattilaisten välillä. 

Samankaltainen erilaista osaamista yhdistävä linkki Jaakko on myös Cloudpointilla, jonka joukkoihin hänet värvättiin syksyllä 2020.

 

“Olen pedagoginen sekatyömies, joka tuo erilaisiin teknisiin hankkeisiin ihmisläheistä oppimisen näkökulmaa, oli se sitten Testbitin tai Luuppi-tietosuojapalvelun kehittämistä tai Cloudpointin täydennyskoulutustarjonnan jalostamista kollegani Samin kanssa.” 

 

Jaakolle on sydämen asia, että tietotekniikan tuomisessa opetukseen mennään aina pedagogiikka edellä:

“Että oppiminen ei olisi valikoita tai painikkeita, vaan oman osaamisen ja tietotaidon kehittämistä”, Jaakko linjaa. 

 

Cloudpointilla pedagogisen johtajan työ on huiman monipuolista, mikä sopii laaja-alaisen opettajan koulutuksen saaneelle tekijälle.

 

“Vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Saan tehdä erilaisia juttuja. Kun on pienehkö organisaatio, niin päästään tekemään erilaisia asioita eikä niitä tarvitse suunnitella puhki. Suunnitellaan kyllä toki, mutta lähdetään tekemään aika pian ja trimmataan matkan varrella. Asioita pitää kokeilla ja prosessi opettaa aina. On turhaa suunnitella asioita kuoliaaksi etukäteen.”

 

Kun Jaakko sulkee Cloudpointin konttorin oven tai etätyö-Meetin, miehen voi löytää Lohjan-kotinsa puutarhasta perheensä kanssa. Perheen puutarhassa ei ole kyse mistään kasvatussäkistä parvekkeella, vaan upea piha on näkynyt monissa puutarhalehdissä ja Suomen kaunein piha -kisassakin. “Fyysinen pihanäprääminen on meidän juttu.”

 

Kun puutarhatöiltä ehtii, Jaakon voi kesällä löytää järveltä tai mereltä melomassa ja kouluttamassa muita melojia.

 

Jaakon Google-suosikki:

“Ihastuin Google Keepiin. Se on niin selkeä ja yksinkertainen. Voin muuttaa paperilla olevia dokumentteja digitaalisiksi ja liittää muistiinpanoihin ja tehtäviin fyysiseen sijaintiin liittyviä muistutuksia.”

 
(Kuva: Jaakko Rekolan kotialbumi)
 

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Peda.net lisäosa Google Classroomiin nyt ladattavissa
Peda.net lisäosa Google Classroomiin nyt ladattavissa
13 helmikuuta, 2018

Monissa oppilaitoksissa Suomessa on käytössä sekä Googlen G Suite for Education työkalut, Chromebookit sekä Peda.net, jo...

Kurkkaa Cloudpointiin: haastattelussa myyntipäällikkö Jan Sarasvuo
Kurkkaa Cloudpointiin: haastattelussa myyntipäällikkö Jan Sarasvuo
14 kesäkuuta, 2021

Cloudpoint kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia ja yrityksen tiimiin on tullut 2020-2021 paljon uusia ammattilaisia. Kurkkaa...

Classroomin tehtävistä yksilöllisempiä uuden päivityksen myötä
Classroomin tehtävistä yksilöllisempiä uuden päivityksen myötä
12 tammikuuta, 2017

Alkuvuosi starttaa Classroom päivityksen merkeissä. Jälleen voisi sanoa, että monien toiveet on kuultu, sillä jatkossa C...