Sähköpostilaatikko on nykyään kuten puhelinkin: henkilökohtainen tietopankki, jota käyttää jatkuvasti. Siksipä sen kustomointi oman maun mukaiseksi on yllättävän hauskaa ja jopa hyödyllistä kun haluat esimerkiksi erottaa työtilisi henkilökohtaisesta. Gmailissa on voinut jo pitkään luoda omista kuvista teemoja tai hyödyntää tarjolla olevia valmiita ulkoasuja. Nyt julkaistavan päivityksen myötä niitä tulee rutkasti lisää!

Oman kuvan lisäämisen uusin ominaisuus on mahdollisuus muokata kuvaa esimerkiksi vinjetin, blurrauksen ja tekstin värin muokkauksen kautta.

Hangoutsista tutut hymiötkin laajenevat viestisisältöihin, joten tekstin lisäksi jatkossa voi hyödyntää runsaasti erilaisia kuviot kertomaan tarinaa tai hauskuuttamaan vastaanottajaa.

Uudet ominaisuudet tulevat näkyville kaikille käyttäjille lähiaikoina. Jos et vielä näe niitä omassa tilissäsi, kurkkaa muutaman päivän kuluttua uudelleen.

Mia
Google Apps asiantuntija ja kouluttaja
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Uusi hallinnointitaso Google+ sivuissa ja siihen yhdistetyssä YouTube kanavassa
Uusi hallinnointitaso Google+ sivuissa ja siihen yhdistetyssä YouTube kanavassa
24 lokakuuta, 2013

Google+ -sivujen ja tätä kautta myös siihen yhdistetyn YouTube kanavan hallinnoijat jaetaan kolmeen ryhmään: omistajat, ...

Harjoitussarjat - yksilöllisiä polkuja Classroomiin
Harjoitussarjat - yksilöllisiä polkuja Classroomiin
18 maaliskuuta, 2022

Googlen missio on jäsentää informaatio maailmanlaajuisesti kaikkien saataville ja hyödyksi. Tätä tietoa käsittelemme ja ...