Teknisen asiantuntijan arki on jännittävää! Aloitin Cloudpointin teknisessä tiimissä viime syksynä. Silti jokainen päivä osaa yllättää. Aamulla toimistolle mennessä ei vielä tiedä, mitä kaikkea päivän aikana pääsee tekemään. Päiväni alkaa toimistolla Helsingissä, mutta vain pari tuntia myöhemmin saatan olla ratkaisemassa tukipyyntö etäyhteydellä Länsi-Suomessa.

Cloudpointin asiakaskunta on värikäs, mikä tarkoittaa, että myös ongelmat ja niiden ratkaisut ovat erilaisia. Asiakkaisiimme kuuluu pieniä ja suuria yrityksiä kuin myös koulutuspalveluiden järjestäjiä. Vahvan teknisen osaamisen lisäksi laadukkaisiin tukipalveluihin vaaditaan asiakkaan tarpeiden ymmärtämistä sekä luovaa ongelmanratkaisukykyä. Cloudpointin asiantuntijaorganisaatiossa tiimimme huomioi niin juridiset, pedagogiset kuin tekniset ominaisuudet parhaan ratkaisun löytämiseksi.

Työpäivän kohokohta on, kun asiakas kiittää saamastaan tuesta. Teknisinä asiantuntijoina olemme asiakkaalle usein se “viimeinen oljenkorsi”, mikä korostaa tuen onnistumisen ja laadun tärkeyttä. Asiakkaan tyytyväisyys hänelle henkilökohtaisesti laadittuun ratkaisuun on työpäiväni paras palkinto!

 

Atte BIO

 

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google+ ja Piirien hallinnointi
Google+ ja Piirien hallinnointi
28 elokuuta, 2012

Google+ Piirit ovat oiva apu paitsi sosiaalisen median käytön hallintaan, myös yhteystietojen ylläpitämiseen erinomaisen...

Google Talk- pikaviestin uudistui
Google Talk- pikaviestin uudistui
31 elokuuta, 2012

Pikaviestimen ulkoasu on tänään hieman erinäköinen kun vielä eilen, sillä Gmailiin integroidun Pikaviestimen (Google Tal...

Yksinkertaisemmat URL- osoitteet Google+ profiileihin
24 elokuuta, 2012

Kuun alussa Googlen suunnala kerrottiin, että vapaavalintaiset URL- osoitteet Google+ profiileihin ovat tuloillaan maail...