Hangouts Meetin käyttäminen yhteydenpidossa kasvaa jatkuvasti. Syynä on helppokäyttöisyys ja varmatoimisuus, jonka lisäksi työympäristöjen liikkuvuus on kasvanut viime vuosina valtavasti. Siksipä onkin iloinen uutinen, että Google on ilmoittanut nostavansa videoneuvotteluun osallistujien maksimäärää. Päivitys on lähtenyt liikkeelle nopean julkaisun valinneille organisaatioille 24.10.2019 ja astuu voimaan kaikissa domaineissa muutaman viikon syklissä.

Uudet maksimimäärät ovat:
G Suite Enterprise & Enterpise Education: 250
G Suite Business: 150
G Suite Basic & G Suite for Education: 100

Mia
Marketing & Change Management Manager
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Koodaamalla lisätoimintoja Google-sovelluksiin
Koodaamalla lisätoimintoja Google-sovelluksiin
4 syyskuuta, 2015

Toisinaan yrityksillä ja oppilaitoksilla on sellaisia erityistoiveita, jotka eivät välttämättä täyty Google-sovellusten ...

Google Team Drive - ensimmäinen vilkaisu toimintoihin
Google Team Drive - ensimmäinen vilkaisu toimintoihin
1 joulukuuta, 2016

Google Team Drive on kehitetty vastaamaan tiimien tarpeisiin. Ne ovat uusia jaettuja työtiloja Driven sisällä, Oma Drive...