Hiljattain kerroimme kumppanuudesta Hubspotin kanssa, eivätkä iloiset uutiset pääty tähän. Tuotevalikoimaamme on lisätty myös Edudata.io-palvelu, joka on uudenlainen analytiikkaratkaisu opetuksen johtamisen tueksi. Sen  avulla saadaan vastauksia muun muassa siihen, miten teidän kunnassanne käytetään erilaisia opetuksen digitaalisia ratkaisuja.

Tietoa kerääntyy valtavasti. Se luo koulutusalalle täysin uudenlaisia mahdollisuuksia toimia dataohjautuvasti, johtaa tiedolla ja kehittää opetusta. Toistaiseksi markkinoilla ei ole ollut ratkaisua, joka keräisi useasta lähteestä saatavan datan yhteen paikkaan selväksi informaatioksi. 
Edudata.io vastaa tähän tarpeeseen yhdistämällä dataa useasta eri tietolähteestä, kuten Primuksesta, O365:stä, Google G Suite:sta ja erilaisista verkko-osoitteista. Työkalun avulla voidaan saada tietoa yli 150:stä erilaisesta tietolähteestä kansainvälisiä standardeja noudattaen. Tiedon keruussa ja käsittelyssä noudatetaan tarkasti myös GDPR-asetuksen vaatimuksia. Asiakasorganisaatiot omistavat aina itse oman datansa. 

Edudata.io:n keräämän tiedon avulla muodostetaan informaatiota, joka tekee koulutusalan päätöksenteosta sekä johtamisesta helpompaa. Kun dataa on kerätty jonkin aikaa, koneoppimisen työkalut auttavat tuottamaan johtamisen tueksi analytiikkaa kuntanne tilanteesta. Näin voidaan esimerkiksi saada tietoa siitä, vaikuttavatko ryhmäkoot tai joustavat opetusratkaisut arvosanoihin, tai voidaan reagoida ajoissa sopivilla toimenpiteillä, jotta varmistetaan kunta- ja koulutason eteneminen strategian ja tavoitteiden suunnassa.

Edudata.io:n kehittämisessä on hyödynnetty suomalaisten opetusalan ammattilaisten, monipuolista osaamista. Edudata.io on luotu vastaamaan tämän hetken ja tulevaisuuden opetusalan johtamisen tarpeisiin.

Haluatko kuulla lisää? Ota meihin yhteyttä!
Lauri Kaski
CEO
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

EDUDATA.IO - UUSI ANALYTIIKKARATKAISU OPETUKSEN JOHTAMISEN TUEKSI
EDUDATA.IO - UUSI ANALYTIIKKARATKAISU OPETUKSEN JOHTAMISEN TUEKSI
29 toukokuuta, 2019

Hiljattain kerroimme kumppanuudesta Hubspotin kanssa, eivätkä iloiset uutiset pääty tähän. Tuotevalikoimaamme on lisätty...

Oppiva Invest mukana rahoittamassa kansainvälistyvää Edudata-tietosuojapalvelua
Oppiva Invest mukana rahoittamassa kansainvälistyvää Edudata-tietosuojapalvelua
27 maaliskuuta, 2023

Oppiva Invest Oy on Suomen valtion erityistehtäväyhtiö, joka rahoittaa suomalaisia koulutusvientiin keskittyviä tai tois...

Oppiva Invest funds data protection service Edudata
Oppiva Invest funds data protection service Edudata
27 maaliskuuta, 2023

Oppiva Invest Oy is a company owned by the Finnish government that finances Finnish companies focusing on education expo...