Tänään on julkaistu Gmailin Lomavastaajaan uusia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista muotoilla Lomavastaajan viestin tekstiä.

Juuri parahiksi ennen joululomaa, oman viestin voi nyt muotoilla paitsi informatiiviseksi, myös kauniiksi uusilla tekstinmuokkaus työvälineillä. Ne löytyvät Lomavastaajan tekstikentän yläpuolelta.

Lomavastaajan viestin pääset asettamaan sähköpostin asetuksista, välilehdeltä Yleiset.

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Uusi Google Sivusto - ensimmäinen vilkaisu
Uusi Google Sivusto - ensimmäinen vilkaisu
20 kesäkuuta, 2016

Viime viikolla kerroin blogissamme uuden Google Sivustot -version julkaisusta. Alkuvaiheessa uusi Sivustot on saatavissa...

Uutta Google Drivessä
Uutta Google Drivessä
22 helmikuuta, 2013

Google Driveen julkaistaan jatkuvasti herkullisia uutuusominaisuuksia ja tässä viimeisin: esikatselu, joka tukee yli kol...

Uutta Gmailissa: muotoile lomavastaajan teksti
Uutta Gmailissa: muotoile lomavastaajan teksti
18 joulukuuta, 2012

Tänään on julkaistu Gmailin Lomavastaajaan uusia ominaisuuksia, joiden avulla on mahdollista muotoilla Lomavastaajan vie...