Kokonaan uudistuneista Google Sivustoista on huhuiltu jo pienen hetken ja nyt ne ovat vihdoin täällä! Google ilmoitti julkaisusta eilen ja kertoi samalla, että Sivustojen vanha versio säilyy uuden version rinnalla vähintään vuoden, jonka aikana tullaan tuomaan enemmän vaihtoehtoja nykyisillä Sivustoilla olevan tiedon siirtämiseksi uudenlaisille Sivustoille. Intranet asiakkaillemme suosittelemmekin tässä kohtaa malttia ja toistaiseksi vanhoissa Sivustoilla pitäytymistä.

Uusiin Sivustoihinkaan ei pääse vielä tässä vaiheessa siirtymään suoraan, sillä aluksi sen voi ottaa käyttöön vain Google for Work-organisaatiot Early Adaptors -ohjelman kautta, johon pääkäyttäjä voi hakea tämän linkin kautta: Google Sites Early Adopter Program
Alkuvaiheessa uusiin Sivustoihin eivät siis pääse tutustumaan Education, Nonprofits tai kuluttajatilien käyttäjät.

Täysin uudistuneet Sivustot

Google Sivustot ovat erityisen suosittuja yrityksissä ja organisaatioissa, joissa käyttötarkoituksena ovat pitkään olleet erilaiset projektisivustot ja -työtilat, intranetit sekä erilaiset perehdytys ja tukisivustot. Näihin käyttötarpeisiin keskittyy myös Sivustojen uusi versio, jonka keskeisenä ideana on tarjota käyttäjille kaikkiin laitteisiin skaalautuva työkalu, jossa on erityisesti huomioitu Driveltä ja Google Dokumenteista tutut yhdessä muokkaamisen ominaisuudet. Julkaisun yhteydessä lanseerattavat ominaisuudet tukevat erityisesti näkökulmaa käyttää uusia Sivustoja projektien työtiloina ja erilaisina tiimisivustoina. Ominaisuuksia tullaan laajentamaan myöhemmin ja samassa yhteydessä monipuolistuvat myös käyttötarkoitukset. Alkuvaiheessa ei siis vielä kannatta suunnitella intranetiä uudella Sivustolla, mutta tulevaisuudessa ehdottomasti.

Uusia Sivustoja on mahdollista muokata yksinkertaisella "vedä-tiputa"-logiikalla, sisältöjä pääsee muokkaamaan useampi käyttäjä samanaikaisesti reaaliajassa ja sisältöä voi tuoda myös kaikista muista Google-sovelluksista, kuten Kalenterista, Driveltä ja Kartoista. Uusien Sivustojen teemoissa on keskitytty selkeyteen ja skaalautuvuuteen useille eri laitteille, joten ne toimivat hyvin myös tableteilla ja älypuhelimilla.
Uusien Sivustojen ominaisuudet käyttäjille
  • Entistäkin helppokäyttöisempi
  • Responsiiviset teemat ja mallipohjat
  • Sivustojen toimivuus kaikilla laitteilla
  • Vedä-tiputa tai kopioi-liitä sisältöä eri paikoista sivustolle 
  • Reaaliaikainen yhteismuokkaus
  • Drive integraatio
  • Siirrä tai "niputa" sivuja vetämällä ja tiputtamalla.
  • Tutut jakamisasetukset mahdollistavat erilaiset käyttöoikeudet sivustolle (huom! julkaisu vaiheessa sivutason käyttöoikeudet eivät toimi).


Uusien Sivustojen ominaisuudet pääkäyttäjille

  • Sivustoista on tehty helppoja hallinnan kannalta: pääkäyttäjät voivat OU-pohjaisesti säätää hallintapaneelissa Sivustojen asetuksia (käytössä/ei käytössä, luo/katsele).
  • Sivustojen omistajuuden avulla voidaan:
    • Yhdistää tallennustilan Driven kanssa, jolloin Sivustojen omasta tallennuskapasiteetista ei tarvitse välittää.  
    • Sivustojen omistajuuden siirto yhdistyy Driven omistajuuden siirron kanssa. 
    • Jakamisasetukset ovat yhteiset Driven kanssa → Driven jakaminen ja julkaisuasetukset pätevät automaattisesti myös Sivustoille, jolloin ei ole tarvetta tehdä jakoja kahdesta paikasta. 
    • Omistajuus käyttäytyy Sivustoilla samoin kuin Drivellä

Lisäksi Googlelta on kerrottu, että jatkokehitys on suunnitteilla jo kovaa vauhtia ja uusien Sivustojen ominaisuuksia tullaan kasvattamaan jatkossa.

Google Springboard - haun uusi ulottuvuus

Sivustojen kanssa samaan rytäkkään Google kertoi myös toisesta uudesta tuotteesta, joka kantaa nimeä Google Springboard. Se tulee olemaan organisaatioiden kasvavan tietomäärän käsittelyyn tarkoitettu hakutuote. 

Myös Springboardin kohdalla lanseeraus aloitetaan Early Adaptors-ohjelman kautta, johon voi hakea täältä: Google Springboard Early Adopter Program

Google Springboardin keskeisinä ideana on auttaa käyttäjiä löytämään etsimänsä tiedot juuri silloin kun niitä tarvitaan. Google on tunnettu siitä, että sen tuotteissa jyllää maailman tehokkaimmat hakuominaisuudet, joten mielenkiinnolla odotamme mitä kaikkea Springboard tuo tähän lisää. Tähän mennessä julkaistun tiedon pohjalta se etsii tietoa laajasti läpi koko Google Apps-tuotepaketin, mukaanluettuna Gmailista, Kalenterista, Yhteystiedoista, Driveltä ja Dokumenteista. Springboard toimii myös käyttäjän assistenttina työpäivän aikana aktiivisesti tarjoten hyödyllistä tietoja ja ehdotuksia. 


Mia
Google for Work muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Sivustoista julkaistu uusi versio
Google Sivustoista julkaistu uusi versio
15 kesäkuuta, 2016

Kokonaan uudistuneista Google Sivustoista on huhuiltu jo pienen hetken ja nyt ne ovat vihdoin täällä! Google ilmoitti ju...

Driven työpöytäsovellusta koskevat muutokset
Driven työpöytäsovellusta koskevat muutokset
15 syyskuuta, 2017

Google Driveä voi käyttää monella tapaa: ensisijainen keino on verkkoselaimen kautta kirjautumalla osoitteessa drive.goo...

Google Apps on nyt G Suite
Google Apps on nyt G Suite
30 syyskuuta, 2016

Google on tänään ilmoittanut uudistavansa Google Appsina tunnetuksi tulleen tuotekokonaisuutensa nimen. Tämä on osa suur...