Cloudpointin blogi

The Anywhere School 2022 - kokonaisvaltaisen oppimisympäristön asialla

Kirjoittanut Sami Marttinen | 8.6.2022 10:28:05

The Anywhere School on Googlen vuosittain järjestämä virtuaalinen opetusalan tapahtuma, jossa palataan kuluneen vuoden kokemuksiin, kurkistetaan tulevaan ja julkaistaan tukku uusia ominaisuuksia ja tuotteita. Tämän vuoden teemana oli kokonaisvaltainen oppimisympäristö - keskiössä ei ole laitteet tai sovellukset, vaan niiden käyttäjät ja toimintaympäristö, johon digitaaliset ratkaisut tuovat lisäarvoa sulautumalla osaksi kokonaisuutta.

Saavutettavuus ja yhteiskäyttö Chromebookien ytimessä

Kuluneen vuoden aikana Chromebookeja käyttää jo yli 50 miljoonaa oppijaa ympäri maailman. Luku kasvaa koko ajan ja Google for Education haluaa kehittää jo nyt monipuolista laitetta edelleen. Yksi tapahtuman keskeisiä julkistuksia olikin Screencast-sovellus Chromebookeille.

Screencast tallentaa näytöntallennuksen tapaan ruudulla tapahtuvan toiminnan ja ulkoisen äänen, mutta sen lisäksi sillä voi tehdä ruudulle merkintöjä, jotka tallentuvat videolle. Screencast litteroi puheen ja se siirtyy tallenteen oheen tekstiksi, jonka voi kääntää haluamalleen kielelle. 

Screencast-tiedostoja voi myös editoida helposti poistamalla tekstiosuudesta haluamansa kohdat. Tekstin poistaminen poistaa myös vastaavan kohtauksen videolta. Lopputulos on jaettavissa linkin kautta muille Chromebookien käyttäjille esimerkiksi Classroomin kautta. Voit halutessasi käydä katsomassa ennakkonäytteen toiminnon käytöstä Eric Curtsin Youtube-kanavalta.

Screencast-toiminto on luvattu Chrome-käyttöjärjestelmän 103-versioon. Osa oppilaitoksista voi saada tämän version käyttöön alkuvuodesta 2023, osa aiemmin, mikä on syytä huomioida käyttöönoton suunnittelussa. Lisäksi Screencast tulee arvioida tietosuojanäkökulmasta, kuten mikä tahansa muukin Google Workspace for Educationin ydinsovelluksiin kuulumaton sovellus.

Classroom ja Meet monipuolistuvat

Adaptiivisen oppimisen toiminto Practise sets julkistettiin jo aiemmin keväällä ja sen beta-käyttöön ilmoittautuneille avataan pian mahdollisuus päästä testaamaan sitä Classroomissa. Myös aiemmin julkaistu Classroomin lisäosat on tulossa pian käyttöön maksullisille lisensseille. Ensialkuun julkistetaan 15 lisäosaa, jotka voidaan integroida kiinteämmin osaksi Classroomia. Kolmannen osapuolen sovelluksia käyttöönotettaessa on kuitenkin syytä muistaa tietosuoja, vaikka käytettävänä alustana olisikin turvallinen Classroom.

Meetin maksullisille lisensseille tulee piakkoin mahdollisuus suoratoistaa tapahtuma Youtubeen sekä monipuolisempia kyselytyökaluja näiden tapahtumien yhteyteen. Jo käytössä oleva ominaisuus avata Meet suoraan Docs- ja Slides-dokumentteihin on erinomainen toiminto, samoin kuin kuva kuvassa - molemmat mahdollistavat vuorovaikutuksen ja yhteiskäytön entistä tehokkaammin!

The Anywhere Schoolin aikana mainittiin lisäksi monia muita uusia toimintoja, kuten Classroomin alkuperäraporttien laajeneminen Microsoft Word -asiakirjoihin ja suurempiruutuisten ja tehokkaampien Chromebook-mallien lanseeraus tulevaisuudessa - iso näyttö on suunniteltu palvelevan erityisesti opettajia paremmin.

Näistä ja monesta muusta pedagogisesta ominaisuudesta voi kunta tai oppilaitos tilata itselleen tiiviin esittelyn tai koulutuskokonaisuuden tarpeensa mukaan. Ota yhteyttä joko sami.marttinen@cloudpoint.fi tai myynti@cloudpoint.fi 

Erinomaista kesää kaikille lukijoille!