Olen vastavalmistunut oikeustieteen maisteri. Opintojen jälkeen suoritin asevelvollisuuden ja kotiuduin juuri ennen joulua. Vuodenvaihteen jälkeen aloin laittaa työhakemuksia oman alani toimijoille. Cloudpoint vastasi hakemukseeni muutamassa päivässä, haastattelu pidettiin heti seuraavalla viikolla ja työt alkoivat siitä viikon päästä. Kaikki tapahtui nopeasti ja yllätyin siitä, miten yhtenä päivänä olin työtön ja seuraavana päivänä Legal Trainee.

Ensimmäiset viikot Cloudpointilla ovat nyt kasassa ja olen saanut maistiaisen siitä, mitä tähän rooliin kuuluu. Avarissa toimistotiloissa on ollut mukava työskennellä ja kollegat ovat ottaneet minut vastaan positiivisesti. Minusta on ollut mukavaa voida toimia asioiden parissa, joihin minulla on herännyt intressi jo kouluajoilta.

Olen päässyt osallistumaan erilaisiin palavereihin, koulutuksiin ja tutustumaan kansalliseen lakiin enemmän. Myös haastavia tehtäviä on ollut, mutta niistä oppii eniten. En malta odottaa, että kehityn alan ammattilaiseksi ja pystyn antamaan Cloudpointille vielä enemmän.

Vaikka arkeni pyörii tietosuojan ympärillä, vapaa-ajalla olen edelleen löytänyt aikaa omiin harrastuksiin. Tykkään soittaa ja tehdä musiikkia. Olenhan luova henkilö päivän päätteeksi.

 

Steve BIO_final (1)

 

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!