Niinhän se on taas aika vierähtänyt, että joulu kolkuttelee jo ovelle. Olemme päässeet tänä vuonna toteuttamaan todella mielenkiintoisia projekteja asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa, tavanneet erilaisten tilaisuuksien merkeissä, sekä suunnitelleet jo ensi vuoden kolttosia. Niinpä haluammekin vuoden päätteeksi koko Cloudpointin tiimin voimin kiittää kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta! 

Olemme joulupakettien ja -korttien sijaan perinteisesti tukeneet Hope yhdistyksen äärimmäisen arvokasta työtä suomalaisten lapsiperheiden hyväksi. Näin toimimme myös tänä vuonna.  

Joulun välipäivinä tukipalvelumme päivystää normaalisti klo.9.00 - 17.00 välisenä aikana: 
tuki@cloudpoint.fi ja 09-4257 9286

Rauhallista joulunaikaa toivottaen,
Lauri Kaski ja koko Cloudpointin väki 
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan 

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Kiitos vuodesta 2015 ja Hyvää Joulua!
Kiitos vuodesta 2015 ja Hyvää Joulua!
15 joulukuuta, 2015

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2015! On ollut ilo saada tehtä töitä kanssanne kulune...

Hyvää joulua ja kiitokset vuodesta 2014
Hyvää joulua ja kiitokset vuodesta 2014
11 joulukuuta, 2014

Haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Olette tehneet siitä erityisen.

Hyvää joulua ja kiitokset vuodesta 2014
Hyvää joulua ja kiitokset vuodesta 2014
11 joulukuuta, 2014

Haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Olette tehneet siitä erityisen.