Google Sivustojen uudempaa versiota on täydennetty tasaista tahtia erilaisilla ominaisuuksilla, kuten oman verkkotunnuksen määrittämisellä ja sisällön lisäämisellä muilta verkkosivuilta. Näiden lisäksi viimeisimpiin toimintoihin kuuluu myös alatunnisteen lisääminen sivustolle. Erityisesti julkisten verkkosivujen kohdalla alatunniste yleensä parantaa hakukonelöydettävyyttä ja suljetuilla sivustoilla se on oivallinen paikka lisätä sellaisia tietoja, joiden toivotaan olevan helposti löydettävissä kaikkialla sivustolla liikuttaessa.

"Lisää alatunniste"-painike tulee näkyviin sivuston alareunaan kun siirrät sinne hiiren osoittimen.

Jos mietit mihin aiheeseen liittyy ylläoleva kuvakaappaus, lue oppimisportfolio rakentamiseen liittyvä blogimme.

Mia
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Alatunnisteen lisääminen Google Sitesin uuteen versioon
Alatunnisteen lisääminen Google Sitesin uuteen versioon
17 tammikuuta, 2018

Google Sivustojen uudempaa versiota on täydennetty tasaista tahtia erilaisilla ominaisuuksilla, kuten oman verkkotunnuks...

Dokumentit vinkki: merkitse tietyt henkilöt kommenttiin
Dokumentit vinkki: merkitse tietyt henkilöt kommenttiin
4 kesäkuuta, 2012

Google Dokumenteissa voit jättää kommentteja esim. tiettyyn kohtaan asiakirjaa, jolloin kollegasi tietävät sinun kohdist...

Uutuus: Lisää Hangout suoraan Google Kalenteri tapahtumaan
Uutuus: Lisää Hangout suoraan Google Kalenteri tapahtumaan
31 elokuuta, 2012

Uutena toimintona Google Kalenteriin on nyt mahdollista lisätä Hangouts- videoneuvottelu suoraan tapahtumaa luotaessa, j...