Vaikka kesälomat ovat pyörähtäneet jo monessa koulussa käyntiin, Google on julkaissut kaksi uutta kokeellisempaa sovellusta hyödynnettäväksi luokkahuoneissa. Tuotteet eivät ole varsinaisia osia Google for Education -tuotteelle, vaan kyse on enemmänkin ratkaisuista joita voi luovasti hyödyntää opetuksessa.

Google Expeditions
Expeditionsin avulla voitte oppilaiden kanssa matkata vaikka toiselle puolella maailmaa, poistumatta luokasta. Ideana on, että mobiililaitteeseen asennettavan sovelluksen avulla ja sen ympärille kiinnitettävien cardboard -lasien kautta oppilaat voivat kurkistella vaikkapa Versaillesiin.

Kokeelliseen projektiin voi tällä hetkellä ilmoittaa halukkuutensa liittyä mukaan tämän lomakkeen kautta. Voit myös ilmoittautua mukaan tuottamaan materiaalia palveluun.

Google Tone
Google Tone on Chrome-selaimen lisäosa, joka mahdollistaa minkä tahansa URL-osoiteen lähettämisen kuuloetäisyydellä oleviin tietokoneisiin. Opettaja voi siis helposti lähettää luokassa omalta koneeltaan oppilaiden koneille haluamansa sivuston osoitteen (uutinen, blogi, YouTube video, hakutuloksia...) kun lisäosa on otettu käyttöön niin opettajan kuin oppilaankin Chrome-selaimissa.
Google Tone hyödyntää laitteiden mikrofonia tunnistaakseen lähellä olevat koneet. Tästä syystä häiriöitä saattaa esiintyä meluisissa tiloissa, pitkän välimatkan vuoksi tai siitä syystä, että laitteessa ei ole mikrofonia.

Google Tonen voit asentaa Chromeen täältä.


Mia
Google Apps asiantuntija ja kouluttaja
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Tehokasta tapahtumasuunnittelua - kiitos kaikille osallistujille!
Tehokasta tapahtumasuunnittelua - kiitos kaikille osallistujille!
20 toukokuuta, 2015

Järjestimme eilen Chrome-tapahtuman Helsingin Hilton Kalastajatorpalla yhteistyössä Googlen ja Businessforumin kanssa ku...

Oppilaitosten digiosaamisen kehittäminen vaatii päämäärätietoisuutta
Oppilaitosten digiosaamisen kehittäminen vaatii päämäärätietoisuutta
15 marraskuuta, 2021

Kuluneen vuoden aikana opettajilta ja oppilailta on vaadittu teknistä osaamista, jota kaikilla ei lähtökohtaisesti voi v...

Uusi videoneuvottelutuote Googlelta: Chromebox for Meetings
Uusi videoneuvottelutuote Googlelta: Chromebox for Meetings
7 helmikuuta, 2014

Tänään Google on virallisesti julkaissut tuotteen, jota olemme jo hetken uumoilleet saapuvaksi: Chromebox for Meetings, ...