Kasvokkain on usein mukavampi jutella kuin puhelimitse tai sähköpostin välityksellä, mutta pitkän matkan kulkemiseen ei aina ole syytä tai aikaa. Siksi Hangouts -videoneuvottelut ovat hyvin suosittuja. Niiden avulla jokainen kaukanakin oleva kollega tai yhteistyökumppani on vain pirautuksen päässä.

Tänään Google on julkaissut muutamia parannuksia Hangoutsiin käyttäjien toiveiden pohjalta.

Ulkopuolisten käyttäjien kutsuminen Hangoutsiin linkin avulla. Joskus monen käyttäjän kokoaminen videoneuvotteluun voi olla haastavaa. Kalenterikutsuun liitetty videopuhelu toimii tässä loistavasti, mutta jatkossa oman verkkotunnuksen ulkopuolisiakin käyttäjiä voi kutsua mukaan linkin avulla. Kaikilla osallistujilla tulee edelleen olla Google-tili (Google for Work/Education tai ilmainen Gmail-tili).

Kopioi linkki Kutsu ihmisiä -ikkunasta videoneuvottelussa ja lähetä eteenpäin.

Lue lisää: ttp://goo.gl/4O12kz

Parannettu näytönjako ja puhujan valinta. Oman näytön jakaminen muille videoneuvottelussa on jo pitkään ollut eräs suosituimmista lisäominaisuuksista. Voit edelleen jakaa näyttöäsi kuten ennenkin, mutta lisäksi voit valita pääpuhujan, jonka kuva näkyy videopuhelussa suurimman kuvan kautta. Tähän voi vielä lisäksi asettaa päälle näytön jaon.

Voit valita toisen henkilön päähenkilöksi tai esittäjäksi valitsemalla  Näytä kaikille -asetuksen. Jos esimerkiksi joku jakaa esityksensä videopuhelun muun yleisön kanssa, voit määrittää kyseisen henkilön asetukseksi Näytä kaikille. Tällöin kaikki näkevät kyseisen henkilön pääpuhujan paikalla sen henkilön sijaan, joka on äänessä.
  • Avaa Hangouts-videopuhelu.
  • Klikkaa avattavaa valikkoa sen henkilön pikkukuvan päällä, jonka haluat näyttää.
  • Valitse Näytä kaikille.
  • Toinen henkilö näkee näytön yläosassa vihreän palkin, jossa ilmoitetaan, että hän näkyy kaikille. Jos henkilö haluaa lopettaa näkymisen, hän voi valita Lopeta. Jos toinen henkilö haluaa jakaa näytön, hänen on valittava Aloita näytön jako.
Vähemmän taustamelua. Näppäimistön näpytys, tuolin kolahdus, toimistolla kiireinen päivä. Kaikki nämä pienet äänet saattavat kuulua häiritsevästi videoneuvotteluun. Siksi taustaäänen vaimennusta on myös parannettu.

Uusi työpöytä versio. Chrome-selaimen kautta Windows koneisiin asennettava tai automaattisesti sisäänrakennettuna ChromeOS -tietokoneissa toimiva Hangouts App on uudistunut.
Asenna täältä.

Mia
Google Apps asiantuntija ja kouluttaja
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Hangouts Meet osallistujamäärät nousivat
Hangouts Meet osallistujamäärät nousivat
30 marraskuuta, 2018

Google on ilmoittanut nostaneensa videoneuvottelupalvelu Hangouts Meetin osallistujamääriä, joten entistä suurempien kok...

Hangouts Meet osallistujamäärät nousivat
Hangouts Meet osallistujamäärät nousivat
30 marraskuuta, 2018

Google on ilmoittanut nostaneensa videoneuvottelupalvelu Hangouts Meetin osallistujamääriä, joten entistä suurempien kok...