Näin lomakuun aikana tuli mieleen, että moni meistä on tuntenut olonsa hiukan epämukavaksi käytettyään esimerkiksi sähköpostin lukemiseen julkista tietokonetta vaikkapa hotellin aulassa. Jäiköhän minulta jokin ikkuna avoimeksi? Mitä jos selain tallensi huomaamattani jotain henkilökohtaista tietoa? Aina ei voi omaa konettaan raahata mukana ja ei siitä älypuhelimestakaan ole joka lähtöön.


Googlellakin tätä asiaa on pohdittu ja ratkaisu on yksinkertainen; tarvitaan tietokone, joka takuuvarmasti ei tallenna mitään paikallisesti ja toisaalta on helppo ja edullinen ylläpitää. Plussaa on myös se, että laitekohtainen investointi pysyy kohtuullisena.
Samsung Chromebook


Google Chromebook tai Chromebox yhdistettynä keskitettyyn hallintaan Google Apps -hallintakonsolissa tarjoaa ennen näkemätöntä helppoutta kirjaston, hotellin tai muun vastaavan julkisen tilan atk:sta vastaavalle. Enää ei tarvitse murehtia latasiko joku inha vierailija kiusallaan koneeseen haittaohjelman tai sotkeeko käyttöjärjestelmän päivitys kaikki asetukset. Chromebookit huolehtivat itse päivityksistään ja edellisen kävijän jäljiltä kone on tismalleen samassa kunnossa kuin juuri pakkauksesta purettuna. Toki voi joku siihen näyttöön purkkansa liimata, mutta siihen ongelmaan ei taida olla softapohjaista ratkaisua tiedossa ihan lähitulevaisuudessa.


Vierailijan puolestaan ei tarvitse huolehtia jäikö jotain henkilökohtaista näkyviin, kun Chromebook pyyhkäisee itsensä tyhjäksi, joko ruksilla ikkunan nurkasta tai viimeistään säädetyn ajan kuluttua. Kaikki tärkeä on tallennettuna turvallisesti pilveen ja on turvassa salasanan (jonka lisäturvana on tietenkin helposti käyttöönotettava kaksivaiheinen tunnistautuminen, eli kertakäyttöinen pin-koodi) takana.


Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin koko paketin käyttöönoton helppous ja nopeus. Asetuksia on vain muutamia ja niiden kuntoon säätämisessä ei tarvita edes atk-ajokorttia.


Kysy meiltä lisää Chromebookeista myynti@verkkoaps.fi

Arnaud

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Yksinkertainen ja toimiva yleisöpääte
15 heinäkuuta, 2013

Näin lomakuun aikana tuli mieleen, että moni meistä on tuntenut olonsa hiukan epämukavaksi käytettyään esimerkiksi sähkö...

VerkkoAps mukana tukemassa Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n tärkeää työtä
VerkkoAps mukana tukemassa Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n tärkeää työtä
6 kesäkuuta, 2013

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope koostuu tavallisista suomalaisis...