Eräs Google Dokumenttien käytetyimmistä ominaisuuksista on versiohistoria, johon kertyy tieto automaattisesti kaikista tiedoston sisällä tehdyistä muutoksista. Versiohistoriasta voi paitsi tarkastella tietoja tehtyihin muutoksiin liittyen, myös ottaa askelia taaksepäin ja tarpeen vaatiessa vaikkapa palauttaa kadonnutta tietoa. 

Versiohistoriaa on toivottu runsaasti myös Google Sitesiin ja nyt Google on ilmoittanut sen sinne saapuvan. Toiminto julkaistaan asteittain ja ensimmäiseksi se tulee näkyville maaliskuusta 2020 alkaen luotuihin sivustoihin. Ennen päivityksen saapumista luotuihin sivustoihin versiohistoria saapuu hieman viiveellä. Google lupaa sen päivittyneen suureen osaan sivustoja vuoden 2020 loppuun mennessä. 
Mia
Marketing & Change Management Manager
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Drive ja matemaattiset sovellukset
Google Drive ja matemaattiset sovellukset
13 kesäkuuta, 2012

Niin yritys kuin opetuskäytössäkin matemaattiset sovellukset ovat erittäin tarpeellisia, etenkin jos niiden ominaisuudet...

Toukokuun tilaukseen CloudReady-asennus maksutta
Toukokuun tilaukseen CloudReady-asennus maksutta
24 huhtikuuta, 2020

Viimeaikaiset tapahtumat ovat tuoneet kuntiin uusia haasteita talouden hoitoon ja synnyttäneet tarpeen keksiä uusia tapo...