Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope koostuu tavallisista suomalaisista ja toimii pääosin vapaaehtoisvoimin. Hopessa ihmisiä yhdistää se, että jokainen on herännyt lasten hätään ja haluaa toimia lasten valoisamman tulevaisuuden puolesta.

Tärkeä työ vaatii toimivat työskentelyvälineet. Vielä kuukausi sitten Hopella tilanne oli toinen: heidän sähköpostinsa eivät kyenneet täyttämään heidän tarpeitaan. “Sähköposti on meille tärkeä viestintäväline. Toimiva sähköposti on itse asiassa edellytys toiminnallemme - ensimmäinen yhteydenotto perheiltä tulee yleensä meilitse. Yhtään meiliä ei saisi siis jäädä bittiavaruuteen. Vaikeissa elämäntilanteissa kynnys tiedustella samaa asiaa uudelleen on asiakkaille jo liian korkea.”, kertoo Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Me VerkkoApsissa koemme, että Hope tekee hienoa ja merkityksellistä työtä. Halusimme kantaa oman kortemme kekoon ja tarjosimme sertifioidut asiantuntijamme heidän käyttöönsä veloituksetta. Vain muutaman viikon jälkeen projektin käynnistämisestä Hope tärkeän työn tekijät oli siirretty tehokkaisiin Google Apps for Business -sovelluksiin. Mutkaton käyttöönotto viimeisteltiin koulutuksilla, joka takasi käyttäjille miellyttävän tavan ottaa vastaan uudet viestintävälineet.
Hostila kuvaa käyttöönoton olleen sujuvaa: “Paitsi että se toteutettiin toiveidemme mukaan nopeasti, käyttöönotosta tiedottaminen toimi erinomaisesti ja saimme tarvittavan määrän koulutusta sovellusten tehokkaaseen hyödyntämiseen. Koko prosessista jäi positiivinen fiilis.” 

Muutaman viikon ahkeran käytön jälkeen Google -sovellukset ovat osoittaneet arvonsa: “Etenkin Drive on osoittautunut aikaa ja vaivaa säästäväksi sovellukseksi, joka toimii projekti-työskentelyssäkin mainiosti. Myös kalenteri toimii hienosti eri tiimien aikataulujen yhteensovittamisessa. Sähköpostin hakuominaisuudet sekä pienet, toimivat ja nyt jo tärkeiksi huomatut yksityiskohdat ovat saaneet kiitosta.”, Hostila kertoo.

“Yhteistyö osui aikaan, jolloin jo tuskailimme viestinnän sujuvuuden kanssa. Yhteydenottomme johti yhteistyökuvioon, josta olemme erittäin kiitollisia. Itse asiassa VerkkoAps mahdollisti uudet työkalut ja toimivamman sähköpostin Hopen työntekijöiden ja vapaaehtoisten käyttöön, sekä antoi myös samalla oman, sydämellisen panoksena Hopen työn tukemiseen.”, viimeistelee Hostila.


Me VerkkoApsissa olemme iloisia, että saimme olla avuksi tärkeässä asiassa!

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

VerkkoAps mukana tukemassa Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n tärkeää työtä
VerkkoAps mukana tukemassa Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry:n tärkeää työtä
6 kesäkuuta, 2013

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope koostuu tavallisista suomalaisis...

Joulumieltä yhdessä Hope-yhdistyksen ja Stockmannin kanssa
Joulumieltä yhdessä Hope-yhdistyksen ja Stockmannin kanssa
27 marraskuuta, 2015

Hope-yhdistyksen ja Stockmannin yhteinen Hyvämieli 2015-joulukamppanja antaa jokaiselle meistä mahdollisuuden tehdä jota...

Joulumieltä yhdessä Hope-yhdistyksen ja Stockmannin kanssa
Joulumieltä yhdessä Hope-yhdistyksen ja Stockmannin kanssa
27 marraskuuta, 2015

Hope-yhdistyksen ja Stockmannin yhteinen Hyvämieli 2015-joulukamppanja antaa jokaiselle meistä mahdollisuuden tehdä jota...