Nuori oli saanut mahdollisuuden osallistua salibandy-harjoituksiin, mutta jotain puuttui vielä: kantokassi salibandy-mailalle, niin kuin kavereillakin. Kassi, samoin kuin harjoituksiin osallistuminen, järjestyi Hope-yhdistyksen avulla.
Tämänkaltaisia pieniä suuria hetkiä Hope - Yhdessä ja Yhteisesti ry (tässä tekstissä Hope-yhdistys) mahdollistaa vuosittain kymmeniä tuhansia. Vuodesta 2009 toiminut avustusjärjestö auttaa suomalaisia vähävaraisia lapsiperheitä.
Alkunsa yhdistys sai muutaman äidin halusta auttaa konkreettisella tavalla apua tarvitsevia perheitä. Yksittäisestä vaatekeräyksestä käynnistynyt vapaaehtoistyö on laajentunut 20 suomalaiskaupungissa toimivaksi vapaaehtoisten verkostoksi, joka vuonna 2020 auttoi yli 22 000 suomalaista lasta.
Pandemia lisäsi avuntarvetta
Suomessa lapsiperheköyhyydestä puhuminen on tullut yleisemmäksi vasta viime vuosina. Jos omassa elämässä on kaikki hyvin, voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, että on paljon suomalaisperheitä, joissa tilanne on aivan toinen.
“Meidän asiakasperheet ei voi mennä markettiin ja ostaa talvivaatteita lapsilleen”, Hope-yhdistyksen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo.
Pandemia-aika ei ole helpottanut tilannetta. Autettavien lasten määrä nousi vuonna 2020 kaikkien aikojen ennätykseen eikä vuosi 2021 ole rauhoittanut tilannetta.
“Viime vuosi oli historian kiireisin”, Hostila sanoo. Hän myös näkee, että seuraavan parin vuoden aikana avuntarve ei ainakaan vähene.
Toiminnanjohtaja kuitenkin iloitsee siitä, että suomalaisten halu auttaa ei ole kadonnut mihinkään. “Kyllä meissä asuu halu auttaa. Kun nähdään toisen hätä, niin siihen reagoidaan.
Hope auttaa ahdinkoon joutuneita perheitä jakamalla tavara- ja vaatelahjoituksia, tukemalla lasten ja nuorten harrastuksia sekä antamalla lapsille mahdollisuuden osallistua erilaisiin elämyksiin, esimerkiksi elokuva- ja konserttiretkiin.
Apua tarvitseva perhe ottaa yhteyttä Hopeen, minkä jälkeen paikallistoimijan edustaja alkaa hoitaa perheen asiaa. Jos perheellä on tarve esimerkiksi vaatteille tai leluille, perhe voi tulla Hopen toimistolle hakemaan lahjoituskassin.
Lapsen harrastuksia varten perhe tekee harrastustoiminta-anomuksen, mitä vastaan Hope voi maksaa harrastukseen osallistumisen. Hope ei anna perheille rahaa tai ruokaa.
Hostilan mukaan perheet ottavat Hopeen yhteyttä hyvin erilaisissa tilanteissa. Jos perhe on saanut jo aiemminkin yhteiskunnan apua, Hopen toimipisteen ovelle tuleminen on helpompaa. Jos taas perheen taloudellinen tilanne on heikentynyt äkillisesti, niin avun pyytämiseen voi liittyä paljon häpeää.
“Tilanteet ovat välillä pysäyttäviä ja tunneskaala on laaja”, Hostila kuvailee hopelaisten arkea.
Hopen toimintaan voi osallistua itselle sopivalla tavalla
Hope-yhdistyksen toimintaa voi tukea monin eri tavoin. Hopelle voi lahjoittaa tavaroita ja vaatteita. Itse kukin voi kysellä omien kaappien siivouksen ohessa omalta tuttavapiiriltään, olisiko toisillakin lahjoitettavaksi sopivia hyväkuntoisia tuotteita. Näin on jo ottanut ensimmäisen askeleen vapaaehtoistoiminnan pariin.
Paikallistoimijat tarvitsevat tietysti aina käsipareja. Eri puolella Suomea voi tarjota apuaan esimerkiksi lahjoitustavaroiden lajitteluun ja hyllyttämiseen.
“Osa vapaaehtoisista haluaa olla avustettavien perheiden kanssa tekemisissä, osa ei. Meillä on paljon tehtävää, mikä on yhdistyksen toiminnan kannalta tärkeää”, Hostila sanoo.
Yksi tapa auttaa on lahjoittaa rahaa. Rahalahjoituksilla tuetaan lasten harrastuksia ja elämyksiin osallistumista.
Hostila suosittelee yhdistyksen toiminnasta kiinnostunutta käymään Hope-yhdistyksen nettisivuilla ja etsimään sieltä lisää sopivia auttamisen tapoja. Ottamalla yhteyttä lähimpään paikallistoimijaan pääsee varmasti mukaan auttamaan haluamallaan tavalla.
Yksikään sähköposti ei saa kadota
Hope-yhdistys ja Cloudpoint ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2013 saakka. Yhdistyksen toimintaa pyöritetään Googlen ympäristössä.
“Meillä ei meilit aikanaan oikein toimineet ja siitä alkoi Cloudpoint-yhteistyö. Sen jälkeen ovat toimineet”, Hostila sanoo.
Toimiva sähköposti on Hope-yhdistyksessä kaiken toiminnan A ja O. Apua tarvitseva perhe ottaa Hopeen yhteyttä yleensä sähköpostitse ja paikallistoimija vastaa viestiin. Kun inhimillinen hätä on suurimmillaan, yhteydenpitovälineiden täytyy toimia aukottomasti.
Sähköpostin lisäksi Hopessa on arkisessa käytössä Google Drive tiedostojen jakamiseen ja etenkin korona-aikana videopuheluohjelma Google Meet. Cloudpoint on myös kouluttanut Hope-yhdistystä tietosuoja-aiheissa.
Google järjestöille -palveluista voit lukea lisää tästä.
(Kuvat: Hope-yhdistys)
Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!