Cloudpointin blogi

Kesälukemista opettajille – mitä kaikkea opetussektorilla tapahtuu?

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 27.6.2024 10:01:28

Kesä on alkanut eri puolilla Suomea, ja nyt myös opetushenkilöstöllä on mahdollisuus nauttia rauhasta omassa sielunmaisemassa – oli kyseessä sitten hiekkaranta, laiturinnokka tai oma kotisohva. Kesän aikana on myös hyvä hetki tutustua uusiin ominaisuuksiin, jotka ovat saattaneet mennä ohi lukuvuoden kiireissä, sekä pohtia, miten niillä saadaan tulevasta lukuvuodesta entistä tehokkaampi. Tästä blogista löydät muutamia vinkkejä lukuvuoden alkua varten sekä koosteen Googlen palveluiden uudistuksista.

Digitaalinen järjestys – hyvä alku uudelle lukuvuodelle

Epäjärjestelmällinen työympäristö vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin, ja sama pätee myös digitaalisiin ympäristöihin. Ennen kuin syksy koittaa, on suositeltavaa käyttää hetki aikaa vanhojen Classroom-kurssien sekä Gmailin sähköpostien arkistoimiseksi. Arkistointi on vanha mutta toimiva keino siirtää tietoa eräänlaiseen “säilytyslaatikkoon” poistamisen sijaan. Tärkeät tiedostot ja viestit saadaan talteen niin, että oma “digitaalinen työpiste" on järjestyksessä tulevaa lukuvuotta varten.

Myös Google Driven järjestämisestä on tullut helpompaa. Kuluneen vuoden aikana Google Drive sai uuden ominaisuuden, jonka myötä kokonaisten kansioiden ja kaikkien niiden sisältämien tiedostojen siirtäminen – esimerkiksi Jaettuihin Driveihin tai Omassa Drivessa – on entistä helpompaa. Vinkkinä onkin suunnata Omassa Drivessa sellaiseen paikkaan, jossa tiedostot ovat sekaisin, luoda muutama kansio, johon tiedostot jaotella ja siirtää tämän jälkeen kansiot sisältöineen oikeisiin paikkoihin.

Jamboard jää historiaan – muut arjen apurit nostavat päätään  

Google ilmoitti viime syksynä Google Jamboard -palvelun lopettamisesta vuoden 2024 jälkeen. Vanhat “Jamit” on siis syytä ladata talteen esimerkiksi PDF-tiedostoiksi, mikäli ne halutaan säilyttää palvelun poistuttua. Jamboardin poistumisen taustalla on halu antaa tilaa muille edistyneemmille palveluille, ja Google on ilmoittanut tekevänsä yhteistyötä FigJam, Lucid ja Miron kanssa palveluiden integroimiseksi Google Workspace -ympäristöön.

Tällä viikolla Google on kuitenkin kertonut uudesta palvelusta, joka on tulossa Google Workspace for Educationiin. Aikaisemmin lisäpalveluna tarjottu Read Along on Googlen kehittämä palvelu, joka hyödyntää tekoälyä tukeakseen oppijoita englannin kielen opiskelussa. Se sisältää alakouluikäisille suunnattuja materiaaleja ja tarinoita, joilla oppijat voivat harjoitella englannin kielen luetunymmärtämistä ja ääntämistä yhdessä tekoälyllä toimivan avustajan, Diyan kanssa. Palvelun integroituessa Google Classroomiin, opettajat voivat antaa oppilaille tehtäviä sekä tarkastella heidän edistymistään kurssiympäristössä.

Read Along -palvelusta voi olla merkittävä apu suomalaisessa opetuksessa, jossa englannin kielen opiskelu aloitetaan usein jo ensimmäisellä luokalla. Niin kuin muidenkin palveluiden, myös ennen Read Along -palvelun käyttöönottoa on hyvä muistaa pyytää opetuksen järjestäjää tekemään tietosuojan riskiarvio, päätös käyttöön ottamisesta sekä tieto huomioitavista ominaisuuksista tietosuojan näkökulmasta. Mikäli käytössänne on Cloudpointin tarjoama Edudata.io tietosuojapalvelu, voi Read Along -palvelun lähettää tarkastettavaksi parilla klikkauksella. 

Uusia ominaisuuksia ja tekoälyavustaja Gemini

Google on viimeisen vuoden aikana panostanut opetussektorille tuomalla uusia ominaisuuksia Google Workspace for Education -palveluihin. Read Along -integraation lisäksi Google Workspace for Education Plus -käyttäjät tulevat saamaan uusia toimintoja niin Classroomissa kuin muissakin Workspace-palveluissa. Lisäksi loppuvuodesta julkaistaan Google Vids -palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi luoda videosisältöä helposti. Lisätietoja uusista ominaisuuksista löytyy täältä.

Monet näistä uudistuksista, kuten tuleva Google Vids, hyödyntävät tekoälyä. Näiden ja muiden palveluiden lisäksi opetussektori pääsee nauttimaan entistä enemmän tekoälyn hyödyistä kokonaisvaltaisen Gemini for Workspace -lisenssien avulla. Google julkaisi hiljattain kaksi uutta lisenssimallia opetukseen: Gemini Education, joka sisältää perusominaisuudet, sekä Gemini for Education Premium, joka tarjoaa edistyneempiä tekoälytoimintoja. 

Psst, me autamme mielellämme kouluja saamaan kaiken tehon irti tekoälystä ja tarjoamme Gemini-lisenssien lisäksi koulutusta kaikille asiakkaillemme!

Tietosuoja on tärkeää – Edudata.io apunasi

Opetuksessa käyteään noin 200–1000 eri digitaalista palvelua opetuksen järjestäjää kohden. Palveluita on olemassa kymmeniä ellei satojatuhansia ja uusia keksitään ja rakennetaan jatkuvasti. Uusien digitaalisten palveluiden käyttöönotossa on tärkeää huomioida ennenkaikkea tietosuoja. Cloudpointin tarjoama Edudata.io tietosuojapalvelu auttaa opetuksen järjestäjiä digitaalisten palveluiden tietosuojan riskien tarkastamisessa ja lisäksi tietosuojan vaikutustenarvioinnissa kun kyseessä on laajemmat kokonaisuudet kuten Wilma, Google Workspace for Education tai Microsoft 365. 

Opetuksen tietosuojaan erikoistuneet tietosuoja-asiantuntijamme ovat auttaneet opetuksen järjestäjiä jo yli 5000 palvelun riskien arvioinneissa ja olemme rakentaneet kevään aikana DPIA-palvelun vastaamaan vaikutustenarviointien kysyntää yllämainittujen laajojen palveluiden osalta. Kevään aikana aloitimme useiden kymmenien opetusten järjestäjien Wilma-, Google Workspace for Education ja Microsoft 365 -vaikutustenarvioinnit ja seuraavat opetuksen järjestäjät ovat tervetulleita elokuussa alkaviin yhteisaloituksiin

Jatkuva tiedon juoksu ja apua arjen keskelle

Kesä on mainiota aikaa latailla akkuja ja valmistautua tulevaan arkeen. Toisaalta pitkien lomien aikana ja Suomen kesän tuntien sateisina päivinä aika saattaa käydä pitkäksi – silloin voit turvautua Cloudpointin blogiin ja inspiroitua uusista aiheista. Blogeistamme löydät hyödylllisiä vinkkejä Google-palveluiden käytöstä ja pysyt ajan tasalla opetuksen ajankohtaisista aiheista.

Psst! Google tulee lähiaikoina julkaisemaan opetuksen ilmaiseen Geminiin (osoitteessa gemini.google.com) tiukempia tietosuojasitoumuksia, jotta kaikilla opettajilla olisi todellinen mahdollisuus tutustua tekoälyyn. Tilaa blogimme niin et jää uudistuksesta paitsi!

Mikäli jokin yllä mainituista aiheista jäi mieleesi ja toivoisit koulullesi koulutuksia, saumatonta tietosuojaa, Googlen tekoälyratkaisun ja muut opetuksen parhaat työkalut, voit olla yhteydessä meihin matalalla kynnyksellä yhteydenottolomakkeellamme.