Tekoälyn vaikutukset ovat väistämättömiä ja työskentelytavat muuttuvat – halusimme sitä tai emme. Yritykset, jotka ovat valmiita muutokseen ja lähtevät mukaan tekoälyn vallankumoukseen, kiilaavat kilpailijoiden ohitse nopeammin kuin huomaammekaan. Google Workspacea käyttävät organisaatiot eivät jää jälkeen tästä kehityksestä. Gemini for Workspace -kumppanina ja palveluntarjoajana Suomessa me Cloudpointilla autamme yrityksiä ottamaan askeleen kohti tulevaisuutta – turvallisesti sekä vastuullisesti, yhdessä.

Googlen uutta Gemini for Workspacea on odotettu pitkään, ja nyt se on saatavilla myös Suomessa kaikille Cloudpointin Google Workspace -asiakkaille. Google on varmistanut ennen Geminin julkaisua ja varmistaa myös jatkossa, että tekoälyn käyttö on turvallista eikä tietoja pääse vuotamaan organisaation ulkopuolelle. Tämä on ratkaiseva ero verrattuna moniin ilmaisiin kuluttajatekoälyratkaisuihin.

Miten Gemini for Workspace hyödyttää yritystäsi?

Gemini for Workspace on Googlen edistyksellinen tekoälyavustaja, joka tuo generatiivisen tekoälyn suoraan yrityksesi käyttämiin arkipäivän työkaluihin, kuten Docs, Sheets ja Slides. Se automatisoi rutiinitehtäviä, luo laadukkaita tekstejä ja esityksiä sekunneissa sekä tarjoaa turvallisen, yritystason tietoturvalla suojatun keskustelevan kielimallin tehostamaan tiimisi päivittäistä yhteistyötä ja innovointia.

Käyttäjille avautuu mahdollisuus hyödyntää keskustelevaa Gemini-kielimallia (entinen Bard) osana Workspacen suojattuja ydinpalveluita. Tämä tekee sen käytöstä täysin turvallista: palveluun syötetty sisältö käsitellään organisaation omana datana, eikä sitä jaeta Googlen ulkopuolelle tai käytetä yleisten mallien opettamiseen.

Keskustelevana kielimallina Gemini ymmärtää erinomaisesti useita kieliä, kuten suomea. Tämä tuo valtavan potentiaalin organisaation kaikille osastoille ja auttaa keskittämään asiantuntijoiden resurssit tuottavaan, luovaan työhön.

Gemini for Workspace korvasi Google Duet AI:n

Google toi aiemmin tekoälyominaisuuksia työkaluun nimeltä Duet AI, mutta Geminin ylivoimaisten generatiivisen tekoälyn ominaisuuksien myötä koko kokonaisuus integroitiin osaksi Gemini-tuoteperhettä.

Gemini for Workspace auttaa sinua luomaan sisältöjä ja tehostamaan työnkulkuja seuraavilla tavoilla:

  • Google Docs: Luot laadukkaita tekstejä, kuten työpaikkailmoituksia tai kampanjasuunnitelmia sekunneissa.
  • Google Slides: Luot visuaalisia ja asiakaskohtaisia esityksiä kätevästi tekoälyn avustuksella.
  • Google Sheets: Rakennat monimutkaisia taulukoita ja analysoit dataa vaivattomasti.
  • Google Meet & Gmail: Parannat kokousten laatua ja luonnostelet sähköpostit nopeammin.

Tehokasta ja turvallista tekoälytyöskentelyä

Gemini for Workspace on suunniteltu siten, että jokainen käyttäjä osaamistasosta riippumatta voi ottaa tekoälyn osaksi työpäiväänsä. Jos Google Workspace -työkalut ovat jo tuttuja, uuden tekoälyavustajan käyttöönotto sujuu saumattomasti.

Osana virallisia ydinpalveluita Gemini noudattaa Googlen tiukimpia tietoturvastandardeja, joten organisaatiosi voi luottaa siihen, etteivät yrityssalaisuudet päädy ulkopuolisten saataville.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Opetuksen Gemini for Google Workspace kielituki laajentuu – mukana suomi ja ruotsi!
Opetuksen Gemini for Google Workspace kielituki laajentuu – mukana suomi ja ruotsi!
12 maaliskuuta, 2025

Tekoälyn tuoma tehokkuus on jo pitkään näkynyt globaalisti arjessa. Googlen viimeisimmän ilmoituksen myötä Geminin kieli...

Tekoäly tehokkaaksi työkaluksi opetuksessa – miksi Gemini Education?
Tekoäly tehokkaaksi työkaluksi opetuksessa – miksi Gemini Education?
17 tammikuuta, 2025

Joulukuun turvallisesta ja vastuullisesta tekoälystä kertovassa blogikirjoituksessamme käsittelimme tekoälyn vastuullist...

Gemini osana oppimisprosessia – yksilöllinen tuki tekoälyn avulla
Gemini osana oppimisprosessia – yksilöllinen tuki tekoälyn avulla
21 helmikuuta, 2025

Aikaisemmissa blogiteksteissämme olemme käsitelleet muun muassa tekoälyn turvallista ja vastuullista käyttöä opetuksessa...