Kesä on uusien kokemuksien aikaa niin lomalaisille kuin työntekijöille. Meille Cloudpointilla nuorten tukeminen on keskeinen asia, ja niinpä halusimme mahdollistaa kallisarvoisen työkokemuksen kerryttämisen myös meidän toimistollamme useammalle nuorelle. 

Cloudpoint osallistuu myös tänä kesänä Helsingin nuorten Kesäseteli -hankkeeseen ja työllistää kymmenisen nuorta kesä- ja heinäkuun aikana. Ensimmäiset työntekijät aloittivat heti koulujen päätyttyä ja työskentelevät Helsingin toimistollamme aina kesäkuun loppuun asti.

Kesätyöntekijät saavat upean mahdollisuuden osallistua Edudata.io:n tuotekehitykseen ja olla osana turvallisen oppimisympäristön rakentamista Euroopan laajuisesti. Lisäksi he pääsevät tutustumaan Googlen ympäristöihin ja osallistumaan laajempiin projekteihin monipuolisissa työtehtävissä. 

 

"Tietotekniikan osaaminen ja vaativuus kehittyvät hurjaa vauhtia nykypäivänä, ja työssä oppimisen myötä nämä nuoret saavat headstartin uusien ohjelmistojen oppimiseen ja käyttöön”,  Atte Front, Technical Specialist, lähiesihenkilö.

 

"Cloudpointilla aloitti eilen viisi nuorta kesätyöntekijää. Jo ensimmäisenä päivänä he ovat osoittaneet innokkuutta ja neuvokkuutta työssä. Olen myös yllättynyt ja kiitollinen toimivasta kommunikaatiostamme: nuoret ehdottavat ja kysyvät rohkeasti. Työtehtävien kiitettävää suorittamista varten olemme muunmuassa tänään perehtyneet Google Sheets -taulukointiohjelman käyttöön sekä funktioihin ja tekstin käsittelyyn", kertoo uusien kesätyöntekijöiden lähiesihenkilö, Tekninen asiantuntija Atte Front, joka aloitti myös itse kesätyöntekijänä Cloudpointilla kesällä 2020.

Haluamme mahdollistaa todenmukaisen työkokemuksen uusille kesätyöntekijöillemme ja antaa kallisarvoista kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Uudet kesätyöntekijät pääsevät kehittämään erilaisia työelämätaitoja kuten yhteistyötaitoja, kielitaitoa, teknologian osaamista, päätöksenteko kykyä ja itsensä johtamista. Ja voimme varmaksi sano – näitä työelämän taitoja arvostetaan niin tänään kuin tulevaisuuden työelämässä. 

Cloudpoint on varmistamassa tietoturvallisen oppimisympäristön toteutumisen Euroopan laajuisesti. Lue lisää blogistamme, miten autamme kouluja varmistamaan tietoturvalliset  oppimisympäristöt ja auttamaan jokaista oppijaa sekä huoltajaa varmistamaan heidän oikeuksiensa toteutumisen. 

 

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Lomake uutuus: kerää vastaajien sähköpostiosoitteet helposti
Google Lomake uutuus: kerää vastaajien sähköpostiosoitteet helposti
7 lokakuuta, 2016

Jos olet halunnut kerätä Google Lomakkeeseen vastaajien sähköpostiosoitteet, siihen on aikaisemmin ollut kaksi tapaa: lu...

Chrome to Mobile
Chrome to Mobile
7 elokuuta, 2012

Chrome- selaimeen kirjautumisessa on monia hyötyjä, joista eräs merkittävimmistä on aukinaisten sivujen synkronointi mui...

Olemme muuttaneet uusiin toimitiloihin
11 joulukuuta, 2017

Henkilöstömäärämme kasvaessa jo pitkään palvellut toimitilamme Kalliossa kävi ahtaaksi, joten koitti aika uuden toimisto...