Aiemmin Jamboardista puhuttaessa tarkoitettiin pääasiassa itsessään laitetta. Viime aikoina Google on kuitenkin ahkerasti kehittänyt myös Jamboardin selainversiota ja mobiilisovelluksia. Samalla Jamboard on lisätty myös G Suite-palvelun ydintuotteisiin. Mitä Jamboardilla sitten voisi tehdä ja mistä sen löytää?

Jamboardiin pääsee käsiksi G Suiten navigointipainikkeen kautta tai selaimessa osoitteessa jamboard.google.com. Osalla se saattaa olla käytössä Chromebookeille keskitetysti asennettuna sovelluksena. Jamboardissa ideana on luoda jameja, joiden sisällä työskennellään yksin tai yhdessä. Se on sovellus, joka mahdollistaa erilaisten käsitekarttojen luomisen, luovan suunnittelun ja ideoiden työstämisen. Googlelle ominaiseen tyyliin kaikki tallentuu automaattisesti Google Driven päälle. Siellä jamit ovat lajiteltavissa vaikka suoraan opetus- tai projektikansioihin.

Jamin sisällä voit hyödyntää kosketusnäytön ominaisuuksia ja piirtää sekä kirjoittaa. Lisäksi jamiin on mahdollista lisätä kuvia, taustan kuvioita ja muistilappuja. Jokaisen jamin sisällä voi olla useampi välilehti, joiden välillä pääsee liikkumaan yläreunan keskellä olevista nuolista. Samasta paikasta myös näkee välilehtien määrän. 
Oikeasta yläkulmasta löytyy jakamisasetukset, joiden kautta kutsut muut mukaan jammailemaan. Kolmen pisteen alta löytyy mm. jamin kopioiminen ja tallentaminen PDF-muotoon, jolloin viimeistellyn version voi helposti säilöä tai viedä ulos Driveltä. 
Kannattaa kokeilla!
Mia 
Marketing & Change Management Manager
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Jammaile Chromebookilla - Jamboard vinkit arkeen
Jammaile Chromebookilla - Jamboard vinkit arkeen
8 lokakuuta, 2019

Aiemmin Jamboardista puhuttaessa tarkoitettiin pääasiassa itsessään laitetta. Viime aikoina Google on kuitenkin ahkerast...

Jamboard - sujuvuutta oppilaslähtöiseen ja yhteisölliseen työskentelyyn
Jamboard - sujuvuutta oppilaslähtöiseen ja yhteisölliseen työskentelyyn
5 lokakuuta, 2018

Oletko jo kuullut Jamboardista? Jos työskentelet opetusalalla, saatat olla samaa mieltä siitä, että valkotaululla on ede...

Hangouts Meet saapuu Jamboardille
Hangouts Meet saapuu Jamboardille
11 kesäkuuta, 2019

Jamboard on digitaaliseen muotoon viety valkotaulu, joka mahdollistaa yhdessä ideoiden työstämisen ja niiden tallentamis...