Viime syksyn aikana toteutimme yhteistyössä Acerin ja Googleen kanssa pilottihankkeen Vantaan Veromäen koululla Acer Chrome-tablettien ja Google G Suite for Education-palvelun käytöstä alkuopetuksessa. Pilotin keskeisenä tavoitteena oli löytää hyviä käyttötapoja, joiden avulla Acerin Chrome-tabletit tukevat opetussuunnitelman toteuttamista alkuopetuksen oppimisympäristöissä. Cloudpointin roolina oli koordinoida pilottia, vastata teknologian toimivuudesta ja tarjota kouluttajaresurssimme hankkeen käyttöön.

Tyypillisesti tablet-laitteita on hyödynnetty suomalaisissa kouluissa alkuopetuksessa välineinä, joilla harjoitellaan jonkin yksittäisen taidon kartuttamista - esimerkiksi kirjoittamista, kirjain-äänne -vastaavuuden tunnistamista tai matematiikan laskutoimituksia. Digiajan peruskoulu 2017-julkaisun (2017) mukaan suuri osa alkuopetusikäisistä (90%) on käyttänyt tuottavista työkaluista lähinnä kuvaamista ja videon tekemistä.

Chrome-tabletit tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden käyttää tablet-laitteita jo alkuopetuksessa siten, että niiden avulla edistetään oppilaiden yhteistyötä, uuden luomista ja sitä kautta edistyneempiä ajattelun taitoja. Chromebookien tapaan tabletit ovat etähallittavia ja oppilaat kirjautuvat niille omilla G Suite for Education -tunnuksillaan. Tämän vuoksi oppilaat voivat hyödyntää G Suiten tuottavuustyökaluja ja työskennellä helposti esimerkiksi Google Slidesin tai Google Docsin avulla yhdessä niin, että työt tallentuvat automaattisesti ja niitä on helppo jatkaa milloin tahansa. 

Hankkeen seuranta-aika oli noin 3 kuukautta. Tuloksia tarkasteltiin neljän pääteeman kautta:
  • Oppilaiden osallisuuden lisääminen 
  • Oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisten taitojen sekä muiden laaja-alaisten osa-alueiden taitojen kartuttaminen
  • Tabletien rooli yhteistyön ja vuorovaikutuksen tukemisessa opetusryhmässä
  • Tabletit uuden luomisen ja tuottamisen välineinä opetuskäytössä

Oppilaiden havaittiin omaksuvan nopeasti uusia taitoja, ja tabletien käyttö oli paitsi oivaltavaa, oppilaat opettivat itseoppimiaan taitoja myös luokkakavereilleen. Luokassa käytettiin laitteiden osalta paljon sellaista mallia, jossa opettaja opetti jonkin taidon pienelle ryhmälle oppilaita, jotka puolestaan opettivat sitten opitun taidon luokkatovereilleen. Tämä kasvatti oppilaiden itsevarmuutta ja toi monille hienoja onnistumisen sekä osallisuuden kokemuksia. Laitteiden helpon kannettavuuden ja siirreltävyyden ansiosta oppilaat hakeutuivat usein tabletilla työskennellessä ryhmiin ja “omaan tilaan” luokkahuoneen ulkopuolelle tekemään annettua tehtävää. Laitteiden käyttämisen koettiin kannustavan oppilaita luovaan ja tutkivaan työskentelyotteeseen sekä yhdessä tekemiseen. He oppivat toimimaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa erilaisia tehtäviä tehdessä.

Pilotoinnin aikana tabletteja ja G Suite for Education-sovelluksia käytettiin mm. tekstin ja diaesitysten tekemiseen, yhdessä työskentelyyn, laitteen käyttämiseen liittyviin harjoituksiin sekä kirjoitusharjoituksiin kosketusnäyttökynän avulla.

Mia 
Google Cloud muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Kuntapäättäjä, tervetuloa Chrome-tapahtumaan 19.5.2015
Kuntapäättäjä, tervetuloa Chrome-tapahtumaan 19.5.2015
23 huhtikuuta, 2015

Järjestämme yhteistyössä Googlen ja Businessforumin kanssa tiistaina 19.5.2015 Helsingin Hilton Kalastajatorpalla Chrome...

Kuntapäättäjä, tervetuloa Chrome-tapahtumaan 19.5.2015
Kuntapäättäjä, tervetuloa Chrome-tapahtumaan 19.5.2015
23 huhtikuuta, 2015

Järjestämme yhteistyössä Googlen ja Businessforumin kanssa tiistaina 19.5.2015 Helsingin Hilton Kalastajatorpalla Chrome...