Google Sites on monipuolinen työkalu, jota voidaan käyttää useaan tarkoitukseen. Sitesin uusi versio on ehtinyt olla markkinoilla jo kohta parisen vuotta. Tänä aikana se on saanut jatkuvasti uusia toimintoja, joiden kehityksessä on hyödynnetty käyttäjiltä tullutta palautetta.

Google Sites on erityisesti vastannut sellaisten käyttäjien tarpeisiin, joiden pitää pystyä luomaan nopeasti helppokäyttöisiä sivustoja. Oppilaitoksissa Sitesin avulla on luotu ePortfolioita ja sähköisiä opettajan huoneita. Yritykset puolestaan hyödyntävät Sitesia projektisivustoihin ja intranet-ratkaisuihin. 

Tuoreimmat päivitykset ovat tuoneet Sitesille toiminnon, jolla voi helposti luoda klikattavia painikkeita. Valitse kohta "painike" oikean reunan työkaluvalikosta. Voit itse määrittää painikkeessa lukevan tekstin ja linkin, johon painike ohjaa.

Oikean reunan valikkoon on lisätty uusien päivitysten myötä myös valmiita sisällön asetteluvaihtoehtoja. Klikkaa mieleistä, ja sivun sisältö muokkautuu valintasi mukaan.

Kun valmis asettelu on lisätty sivulle, klikkaa laatikoiden sisällä olevaa "plussapainiketta" ja saat lisättyä lokeroon haluamasi sisällön.

Olethan huomannut, että Google Sivustojen vanhalla versiolla tehdyt sivustot on mahdollista konvertoida uuteen? Lue uutinen täältä. 

Mia 
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Sitesin tuoreimmat kuulumiset
Google Sitesin tuoreimmat kuulumiset
12 syyskuuta, 2018

Google Sites on monipuolinen työkalu, jota voidaan käyttää useaan tarkoitukseen. Sitesin uusi versio on ehtinyt olla mar...

Kopioi Google Sivusto
Kopioi Google Sivusto
27 syyskuuta, 2018

Google Sitesin uuteen versioon on erityisen paljon odotettu yhtä toimintoa: mahdollisuutta kopioida olemassa oleva sivus...

Kopioi Google Sivusto
Kopioi Google Sivusto
27 syyskuuta, 2018

Google Sitesin uuteen versioon on erityisen paljon odotettu yhtä toimintoa: mahdollisuutta kopioida olemassa oleva sivus...