Eräs Google Dokumenttien parhaista ominaisuuksista on automaattisesti jokaisen muutoksen tallentava versiohistoria, jonka avulla voi seurata dokumentissa tapahtuneita muutoksia ja tarvittaessa palata aikaisempiin versioihin. Jos olet esimerkiksi törmännyt tilanteeseen, jossa dokumentista on hävinnyt tekstiä tai epäilet omituisia muutoksia, versiohistoria on ratkaisu selvittää tapahtumat.

Viimeisimmän päivityksen myötä versioita voidaan myös itse nimetä, jolloin on helppo seurata materiaalin eri työstävaiheita ja palata niihin tarvittaessa. Tämän lisäksi versioita kertyy edelleen myös automaattisesti sitä mukaan kun dokumenttia muokataan.
Versiohistoria löytyy Google Dokumenttien Tiedosto-valikosta, kohdasta "Versiohistoria".

Mia 
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Seuraa Google Dokumentin muutoksia uudistuneen versiohistorian avulla
Seuraa Google Dokumentin muutoksia uudistuneen versiohistorian avulla
27 elokuuta, 2017

Eräs Google Dokumenttien parhaista ominaisuuksista on automaattisesti jokaisen muutoksen tallentava versiohistoria, jonk...

Ajanhallintaa Google Kalenterilla
Ajanhallintaa Google Kalenterilla
16 joulukuuta, 2022

Google Kalenteri on yleinen perustyökalu ajanhallintaan yrityksissä ja oppilaitoksissa. Joissain työpaikoissa sitä käyte...

Toukokuun tilaukseen CloudReady-asennus maksutta
Toukokuun tilaukseen CloudReady-asennus maksutta
24 huhtikuuta, 2020

Viimeaikaiset tapahtumat ovat tuoneet kuntiin uusia haasteita talouden hoitoon ja synnyttäneet tarpeen keksiä uusia tapo...