Cloudpointin blogi

Entistä ehompi Google Lomake

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 11.2.2016 12:18:00

Muutaman kuukauden ajan käyttäjät ovat voineet halutessaan kokeilla Google Lomakkeen uutta versiota, josta juuri julkaistun päivityksen myötä on nyt tullut Lomakkeen oletusnäkymä. Vanhaan versioon voi edelleen halutessaan siirtyä vasemman alakulman "juoksevaa ukkelia" klikkaamalla.
Nyt kun uusi versio toimii Lomakkeessa aina ensijaisena näkymänä, on siihen lisätty myös muutamia herkullisia ominaisuuksia.

Google Lomakkeen uudet ominaisuudet

Lomakkeen kautta kerättyjen vastausten käsittelyä on helpotettu lisäämällä "vastaukset"-välilehdelle ominaisuus, jonka avulla voi selata myös yksittäisiä vastauksia tietyiltä henkilöiltä. Itselleen voi tilata myös sähköpostiin ilmoituksen, joka muistuttaa aina kun lomakkeelle tulee vastaus.
Google for Work/Education/Nonprofits -käyttäjät ovat saaneet myös oman toiminnon, jonka avulla voi seurata kutsuttujen käyttäjien vastausten tilannetta ja niiden puuttuessa lähettää muistutuksen.

Google Dokumenttien Asiakirjoissa, Laskentataulukoissa ja Esityksissä on jo pitkään nautittu laajennusten (Add-ons) ja Apps Scriptin tuomista lisäominaisuuksista ja nyt ne saadaan toimimaan myös Google Lomakkeissa. Lisätoiminnoista esimerkiksi formLimiter (aseta maksimi vastausmäärä esim.ilmoittautumislomakkeeseen), AppSheet (Lomakkeesta mobiilisovellus), Form Publisher julkaisuun, Choice Eliminator ja g(Math) for Forms tuovat monia lisätoimintoja Lomakkeiden omien ominaisuuksien rinnalle.

Lisäksi tarjolla on monia uusia teemoja, joiden avulla myös näyttää mukavalta vastaajan silmään.

Mihin käyttää Google Lomaketta?

Etkö ole vielä keksinyt tilannetta, jossa hyödyntää Google Lomakkeen monia ominaisuuksia?
Tässä muuta esimerkki omasta ja asiakkaidemme arjesta:

Yritykset ja yhdistykset:

  • Tiedon kerääminen työntekijöiltä
  • Palautteet ja mielipidekartoitukset
  • Verkkosivuille upotettu kilpailu tai yhteydenottolomake
  • "Idea laatikko", eli lomake jonka kautta jättää kehitysehdotuksia
  • Työvaatteiden/ -tarvikkeiden tilauslomake
  • Tukipyyntöjä eri osa-alueiden osaajille
Koulut ja opetus:
  • Kokeet
  • Ilmoittautumiset vanheimpainiltaan tai koulun tapahtumapäivään/ luokkaretkelle/ vapaaehtoiseksi projektiin
  • opintokokonaisuuksien palautteet
Mia
Google for Work muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.