Hyvin palvellut Windows XP on tullut tiensä päähän. Vuonna 2001 lanseerattua käyttöjärjestelmää on käytetty ja käytetään vieläkin laajalti ympäri maailman. 13 vuotta tietokone ajassa on käsittämättömän pitkä aika. Maailma muuttuu tekniikan kehittyessä muutamien kuukausien syklissä, ellei jopa nopeamminkin.

Muistatko ensimmäisen XP koneesi? Omani oli Compaqin mid-tower. Muistia siihen lisättiin pariin otteeseen, kovalevy uusittiin, käyttöjärjestelmä asennettiin uudestaan. Pienellä viilauksella kone oli ihan toimiva muutamia vuosia, kunnes se ei enää jaksanut pyörittää tarvittavia sovelluksia.

Omassa käytössä tai työnantajan tarjoamana minulla ei ole koskaan ollut Vistaa uudemmalla käyttöjärjestelmällä olevaa tietokonetta. Toki olen jonkin verran käyttänyt Windows 7 ja 8 joutuen toteamaan, etten tykkää niistä. Ne ovat jotenkin raskaita ja hitaita käyttää.

Oma elämäni on käytännössä siirtynyt Googlen pilveen, joten suurimman osan teen Chrome-selaimen kautta Chromebook pääsääntöisenä työkalunani. Töistä löytyy yksi vanha kannettava tietokone, johon on asennettu Linux käyttöjärjestelmä. Vaikkakin koneessa voisi olla hieman enemmän potkua, toimii se hyvin arkikäytössä.

Mitä vanhalla tai uudemmallakin XP koneella voi tehdä? No siihen kannattaa asentaa Linux vanhan käyttöjärjestelmän tilalle. Meillä on toimistolla käytössä Ubuntu-käyttöjärjestelmällä olevia koneita. XP-koneen käyttäminen on pian tietoturvariski, koska käyttöjärjestelmään ei tule enää korjauspäivityksiä huhtikuun alun jälkeen ja näin mahdolliset haavoittuvuudet ovat avoinna hyökkäyksille.

Suosittelen lämpimästi Chromebookien käyttöönottoa. Ne toimivat loistavasti arkisten askareiden hoidossa. Koneet käynnistyvät sekunneissa, akku riittää työpäiväksi ja ei tarvitse murehtia päivityksistä koneen päivittäessä itsensä aina kun sen käynnistää. Toimistosovellukset löytyvät Google Drivesta ja Hangoutsin kautta saa näppärästi pidettyä yhteyttä kollegoihin ja sidosryhmiin. Viime viikolla ilmoitettiin VMwaren virtualisointi alustan tuomisesta Chromebookille, eli myös Windows sovelluksia pystyy jatkossa käyttämään Googlen pilven kautta. Myös Citrixin ja Ericomin ratkaisuilla voidaan käyttää Windows sovelluksia Chromebookilla. Kaiken lisäksi Chromebookit ovat erittäin kustannustehokas tuote kustannussäästöjen ollessa jokaisen huulilla.

Haluatko kuulla lisää Google Apps for Business ratkaisuista ja miten niitä hyödynnetään tehokkaasti teidän ympäristössä yhdessä Chromebookien kanssa? Ota yhteyttä, niin kerron lisää.

Mikko

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Elämää XP:n jälkeen
Elämää XP:n jälkeen
19 helmikuuta, 2014

Hyvin palvellut Windows XP on tullut tiensä päähän. Vuonna 2001 lanseerattua käyttöjärjestelmää on käytetty ja käytetään...

Testissä Chromecast, mikäs laite se tämä on?
Testissä Chromecast, mikäs laite se tämä on?
1 lokakuuta, 2013

Chromecast, Googlen Chrome-laiteperheen uusin tulokas, mahdollistaa verkossa sijaitsevan suosikkimediasi seuraamisen HDT...

Testissä Chromecast, mikäs laite se tämä on?
Testissä Chromecast, mikäs laite se tämä on?
1 lokakuuta, 2013

Chromecast, Googlen Chrome-laiteperheen uusin tulokas, mahdollistaa verkossa sijaitsevan suosikkimediasi seuraamisen HDT...