Pedagogiikan tukeminen Google for Educationin tarjoamin apukeinoin on Cloudpointin opettajille tarjottavien syventävien koulutusten ydin. Opettaja on opettamansa ikäluokan ja oppiaineensa asiantuntija, ja tätä asiantuntijuutta tukemaan on laadittu kattava ja asiakkaan tarpeet huomioiva syventävien koulutusten valikoima.

Oppilaan osaaminen esiin!

Tuttujen Google Workspace for Education -sovellusten peruskäyttö tukee oppimista ja helpottaa opetustyötä. Samoja sovelluksia voidaan hyödyntää kuitenkin myös vahvasti soveltaen – Formsilla voidaan tuottaa lukijan valintojen mukaan etenevä tarina tai oppilasta ohjaava testi, diaesitys voi toimia interaktiivisena tietopankkina, eikä Google Sites ole tarkoitettu vain opettajan materiaalien jakamiseen.

Perustoiminnoiltaan yksinkertainen Drawings soveltuu yllättävän monipuolisesti erilaisiin graafisten töiden toteutuksiin, mutta se on edelleen melko vieras sovellus monelle kokeneellekin digipedagogille.


Entä kuinka tuttuakin tutumpi Docs voisi palvella entistä tehokkaammin yhteisen tiedon tuottamisessa? Esimerkiksi näitä teemoja muiden ohella voidaan käsitellä asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöitävissä syventävissä koulutuksissa.

Tasapuolinen mahdollisuus oppia

Saavutettavuus tarkoittaa digitaalista esteettömyyttä – liikuntarajoitteiselle kynnyksetön koulu on osa esteettömyyttä, kuulovammaiselle tai lukivaikeuksiselle selkeät Slides-diat ja Docsin sanelutoiminto ovat osa saavutettavuutta.


Saavutettavuus ei kuitenkaan palvele vain erityisopetuksen tarpeita, vaan selkeä opetusmateriaali ja Google for Education -ratkaisujen helppokäyttötoiminnot edistävät perusopetusryhmienkin työskentelyä. Niiden käyttöönotossa Cloudpoint tukee opetusalan ammattilaisia mielellään koulutuksin ja työpajoin.

Osana Cloudpointin koulutustarjontaa on mahdollisuus perehtyä syventävästi myös Google-ympäristön käyttäjänhallintaan. Koulutus suunnitellaan pedagogisten koulutusten tapaan asiakkaan tarpeita ja lisenssitason suomia mahdollisuuksia vastaavaksi.



- Sami Marttinen, pedagoginen asiantuntija, Google Certified Trainer



Lue tästä lisää Cloudpointin Google for Education -koulutuksista opettajille ja varaa sopivat osat oppilaitokseesi!


Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Apps tietosuoja entistä paremmaksi
8 kesäkuuta, 2012

Google Appsien kohdalla tietosuojaan on aina panostettu monin tavoin. Yli neljä miljoonaa yritystä käyttää Google Appsej...

Päivitetty Gmail iOS App
Päivitetty Gmail iOS App
26 kesäkuuta, 2012

Useiden toiveiden pohjalta Gmail tiimi on pyrkinyt kehittämään iOS App:iaan. Tänään julkaistun tiedotteen mukaan aplikaa...

Tiedostojenhallinta Chrome- laitteellasi
27 kesäkuuta, 2012

Tiedostojen avaaminen, tallentaminen ja poistaminen