Google Sivustoista julkaistiin viime vuoden lopulla uusi versio. Rinnakkaiselo uuden ja vanhan Sitesin välillä jatkuu edelleen, samalla kun uuteen versioon lisätään ominaisuuksia. Tuorein päivitys tuo tullessaan enemmän kustomointimahdollisuuksia sivuston ulkoasuun ja Tiimin Drivejen upotuksen sivujen sisältöön. 

Ulkoasun kustomointi

Vielä ei päästä rakentamaan täysin kustomoitua ulkoasua Sivustolle, mutta uusina ominaisuuksina on mahdollista lisätä oikeaan yläkulmaan  organisaation oma logo/kuvatiedosto. Heilauta hiirtä oikeassa kohdassa ja saat Lisää logo -painikkeen näkyville. Kuvan voi lisätä omalta koneelta tai verkosta. 
Älykkäät ominaisuudet havitsevat automaattisesti logossa/kuvassa käytetyt värit ja voit niiden pohjalta muokata koko sivuston väriteemaa. 
Värien valintaan on tullut lisämahdollisuuksia myös Teemat -välilehdelle, josta voi valitun ulkoasu teeman kohdalta valita nyt laajemmin eri värejä.

Google Sites ja Team Drive

Kun haluat lisätä Tiimit Driven tai siellä sijaitsevan tiedoston sivustolle, valitse oikeasta reunasta kohta "Drive" ja sen alta välilehti "Tiimin Drivet". Tämän alta pääset valitsemaan haluamasi sisällön sivustolle. 

Mia

Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Uutta! Google+ näkyvyys Drivellä sijaitseville kuville ja videoille
Uutta! Google+ näkyvyys Drivellä sijaitseville kuville ja videoille
15 elokuuta, 2013

Google on jälleen julkaissut uutta meidän käyttäjien iloksi! Tästä päivästä alkaen voit nähdä Google Drivellä sijaitseva...

Googlen uudet Laskentataulukot saivat lisää ominaisuuksia
Googlen uudet Laskentataulukot saivat lisää ominaisuuksia
13 helmikuuta, 2014

Kerroimme taannoin Googlen julkaisseen Drivellä toimivista Google Laskentataulukoista uuden version, joka kulkee nimellä...

Näin lähetät pikaviestejä Google Dokumenteissa
Näin lähetät pikaviestejä Google Dokumenteissa
4 maaliskuuta, 2013

Gmailin Pikaviestin on tuttu työväline, mutta myös Google Dokumenttien sisällä voi lähettää pikaviestejä, eli chattailla...