Android ja iOS-mobiilikäyttäjät ovat jo hyvän tovin voineet hyödyntää Google Kalenterin muistutuksia, jotka eroavat varsinaisesti kalenterimerkinnöistä siinä, että ne ovat jaetuissakin kalentereissa näkyvissä ainoastaan kalenterin omistajalle. Nyt Google on ilmoittanut tuovansa muistutuksen myös Google Kalenterin internet-selain näkymään. Tämän myötä selaimessa ja mobiililaitteessa tehdyt muistutukset synkronoituvat sujuvasti molempiin näkymiin.  

Voit lisätä muistutuksen tiettyyn kellonaikaan ja päivään, jolloin kalenteri muistuttaa sinua valittuna ajankohtana. Muistutuksen voi lisätä samoin kuin tavallisenkin kalenterimerkinnän, mutta valitsemalla merkinnän tyyliksi muistutuksen kuvan osoittamalla tavalla.

Muistutukset siirtyvät seuraavaan päivään kunnes merkitset ne tehdyiksi. Näin tärkeät muistiinpanot eivät pääse unohtumaan kiireenkään keskellä.  

Huomioitavaa:

  • Muistutukset eivät näy muille käyttäjille, vaikka heillä olisi mahdollisuus muuten tarkastella kalenteriasi. Muistutukset ovat aina henkilökohtaisia. 
  • Google Työlistan käyttäjät voivat aktivoida muistutukset käyttöön kuvan osoittamasta valikosta heti kun uusi ominaisuus on aktivoitunut tiliin. 

Mia
Google for Work muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Kalenterin muistutukset tulevat nyt myös selaimeen
Google Kalenterin muistutukset tulevat nyt myös selaimeen
6 huhtikuuta, 2016

Android ja iOS-mobiilikäyttäjät ovat jo hyvän tovin voineet hyödyntää Google Kalenterin muistutuksia, jotka eroavat vars...

Google+ Hangoutsissa nyt myös YouTube
18 kesäkuuta, 2012

Google+ Hangoutsissa vietät aikaa kollegoidesi kanssa työn merkeissä tai ystävien kesken vapaa-aika sujuu mukavasti. Nyt...

Google+ Hangoutsissa nyt myös YouTube
18 kesäkuuta, 2012

Google+ Hangoutsissa vietät aikaa kollegoidesi kanssa työn merkeissä tai ystävien kesken vapaa-aika sujuu mukavasti. Nyt...