Vanhan sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Aikaa ja suurta kulutusta sanonta on kestänyt varmaan juurikin sen vuoksi, että se pitää niin hyvin paikkaansa. Siihen liittyy myös uusin Google päivitys, joka tuo iloa kuvien käyttöön Google Esityksissä.

Lisää ensin kuva/kuvia Google Esitykseen (Lisää -valikko -> Kuva). Klikkaa kuvaa, jolloin se tulee valituksi. Tämän jälkeen yläreunan työkaluriviltä löytyy painike Kuva-asetukset.
Esityksen oikeaan reunaan aukeavassa ikkunassa voit säätää valitun kuvan väritystä, läpikuultavuutta (loistoidea dian taustakuvaksi), kirkautta ja kontrastia. 
Toiminnot ovat uusia ja niiden lanseeraus on parhaillaan käynnissä. 
Mia
Google Apps asiantuntija ja kouluttaja
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Rajaton Drive tallennustila oppilaitoksille
Rajaton Drive tallennustila oppilaitoksille
1 lokakuuta, 2014

Yli 190 miljoonaa ihmistä käyttää Google Driveä ympäri maailman työssään, vapaa-ajalla ja opinnoissaan. Google for Educa...

Terveiset ITK-messuilta!
Terveiset ITK-messuilta!
10 lokakuuta, 2022

Suomen suurin digitaalisen koulutuksen tapahtuma ITK 2022 järjestettiin Hämeenlinnassa 5.-7.10. Cloudpoint oli mukana pe...

Peda.net lisäosa Google Classroomiin nyt ladattavissa
Peda.net lisäosa Google Classroomiin nyt ladattavissa
13 helmikuuta, 2018

Monissa oppilaitoksissa Suomessa on käytössä sekä Googlen G Suite for Education työkalut, Chromebookit sekä Peda.net, jo...