Kansioiden järjestämisellä ja pudottamisella on eroa Google Drivessä. Tärkeää on huomata:

Google Drivessä on kaksi pääaluetta, jossa tiedostot sijaitsevat: "Oma Drive" ja "Jaettu minun kanssani".
"Jaettu minun kanssani"- kansiosta käyttäjä voi vetämällä tiputtaa jaetun kansion Omaan Driveen halutessaan. Tällä tavoin kuitenkin tiedostot/kansiot siirtyvät kaikilla organisaatiosi jäsenillä. Drive varoittaa tästä pienellä keltaisella merkinnällä sivun yläreunassa.
Suositeltavaa on suorittaa siirrot käyttämällä "Lisää omaan Driveen"- toimintoa ja tarkistaa jakamisasetukset.

Jatkona kyseiselle aiheella, tämän päivän vinkkinä kerromme pienen ohjeen tietojen suojaamiseksi. 
On suositeltavaa käyttää "Voi katsella"- asetusta, jolloin organisaatiosi jäsenet pääsevät tarkastelemaan tiedostoa näkyvyysasetusten sen salliessa, mutta eivät muokkaamaan ja näin ollen siirtämään sitä vahingossa muilta käyttäjiltä jos se ei erikseen ole tarkoitus.
Erityisen hyödyllistä tätä toimintoa on käyttää mikäli organisaation sisäinen materiaali on järjestetty kansioihin, jotka on jaettu kaikille työntekijöille. 

Kansioiden ja yksittäisten dokumenttien jakamisasetukset määritellään samalla tavalla, dokumentin oikean yläreunan "Jaa"- kuvakkeen kautta.



Lähde: Google Apps Tips
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Chromebook App Hub kokoaa laajennukset yhteen paikkaan
Chromebook App Hub kokoaa laajennukset yhteen paikkaan
30 lokakuuta, 2019

Meiltä kysellään toistuvasti vinkkejä ja suosituksia Chromebookien laajennuksiin. Tarjonta on laaja ja sopivan sovelluks...

Android sovelluksen voi poistaa myös Google Playssa
Android sovelluksen voi poistaa myös Google Playssa
6 heinäkuuta, 2012

Google Playstä on mahdollista asentaa lukuisia sovelluksia Android- laitteeseesi, mutta sen kautta on myös mahdollista t...

Yksinkertaisemmat URL- osoitteet Google+ profiileihin
24 elokuuta, 2012

Kuun alussa Googlen suunnala kerrottiin, että vapaavalintaiset URL- osoitteet Google+ profiileihin ovat tuloillaan maail...