Cloudpointin blogi

Kurkkaa Cloudpointiin: haastattelussa pedagoginen asiantuntija Sami Marttinen

Kirjoittanut Silja Hurskainen | 11.5.2021 5:38:00

Cloudpoint kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia, minkä myötä yrityksen tiimiin on tullut 2020-2021 paljon uusia ammattilaisia. Kurkkaa Cloudpointiin -juttusarjassa tutustutaan Cloudpointin työntekijöihin ja cloudpointilaisten arkeen.

 

Kun koulu tai oppilaitos tilaa Cloudpointilta Google for Education -aiheisia koulutuksia, asiakasta on todennäköisimmin vastassa Cloudpointin pedagoginen asiantuntija ja Google Certified Trainer Sami Marttinen

 

Sami liittyi Cloudpointin joukkoihin elokuussa 2020. 

 

“Teen pedagogista kehitystyötä koulutusten ja Googlen sovellusten parissa. Lisäksi teen jonkin verran myynnin ja markkinoinnin tukitoimia sekä avustan teknistä tukea lähinnä sovellusten käyttöön liittyvissä kysymyksissä”, Sami kertoo työnkuvastaan. 

 

Pedagogiseen kehitystyöhön Samilla on vankat meriitit. Mies tuli Cloudpointiin suoraan koulumaailmasta aineenopettajan ja digitutorin työstä. Erityisesti historiaa ja yhteiskuntaoppia opettanut Sami koki kuitenkin, että työuralla voisi opettajuuden lisäksi kokeilla muutakin. 

 

“Olen aina tykännyt opettaa, se on iso osa identiteettiäni. Nykyisin voin olla oman työni kautta auttamassa muita opettajia”, Sami kertoo. 

 

Vaikka tekniikkaakin pitää Cloudpointin koulutuksissa hieman käsitellä, ennen kaikkea Samin vahvuus on tarinankerronnassa ja käytännönläheisyydessä. 

 

“Parasta nykyisessä työssäni on se, että pääsee toteuttamaan itseään ja pääse vaikuttamaan. Huomaan, että työni vaikuttaa ihmisten tekemiseen ja että siitä on apua, oli se sitten hetkellistä avuntarjoamista tai laajempaa pedagogista kehittämistä.” 

 

Opettajalle, joka vielä epäröi digitaalisten välineiden ottamista käyttöön, Samilla on lohdun sanoja. 

“Kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan, ottaa pieniä askelia kerrallaan ja muistaa maltillinen eteneminen. Digitaalisuus ei ole opetuksen ydin, vaan sen on tarkoitus olla opetusta helpottava asia.” 

 

Paljon Googlen tuotteita opettajan urallaan käyttänyt Sami arvostaa tuotteiden yksinkertaista käyttöä. 

“Hyppäsin toisista tuotteista Googlen tuotteisiin siksi, että ne on tosi helppoja ottaa käyttöön. Tuotteet on rakennettu niin, että ne on intuitiivisia. Muutamia koulutuksia, niin homma lähtee rullaamaan.”

 

Vapaa-ajallaan lenkkeilystä ja punttisalista virtaa saava kahden lapsen isä kuuluu Cloudpointin metallimies-osastoon. Kun perheen kanssa vietetyltä ajalta, polttopuusavotalta ja kotipihan puutarhatöiltä ehtii, Samin voi löytää vaikka festareilta, NHL-lätkän parista tai jostain päin maailmaa luontoa ihailemasta.

 

Samin Google-suosikki:

“Vaikea on nimetä yhtä, mutta sovelluksista ehkä Classroom. Se käänsi itselläni koko homman. Nyt hieman harmittaa, että omassa opetuksessani en käyttänyt Drawingsia. Se on ehkä vähän unohtunut sovellus ja sitä pidetään kepoisena, mutta se on tosi monipuolinen ja hyödyllinen työkalu visualisointiin.”

Lue aiemmat Kurkkaa Cloudpointiin -sarjan haastattelut:

Pedagoginen johtaja Jaakko Rekola

 

 

(kuva: Sami Marttisen kotialbumi)