7. lokakuuta 2020

Google G Suite on nyt Google Workspace

Työn tekemisen mallit muuttuvat jatkuvasti. Samalla teknologia, jonka avulla työskentelemme, kehittyy vastaamaan alati muuttuviin tarpeisiin. Erityisen suuria muutoksia työn liikkuvuudessa ja joustavuudessa on nähty viimeisen vajaan vuoden aikana, kun aiemmin marginaalisesti etätyöskentelystä on tullut arkea meistä useimmille. 

Niinpä Google ilmoitti uudistavansa yrityksille suunnatun G Suite -palvelunsa nimen vastaamaan enemmän palvelun nykyistä sisältöä ja tulevia kehityssuuntia. Jatkossa Google G Suite on Google Workspace. 

Uuden nimen myötä Google uudistaa myös palvelun yrityksille suunnattuja lisenssointimalleja. Useampaan portaaseen jaettu lisenssivalikoima mahdollistaa joustavammin palveluita eri kokoisten yritysten tarpeisiin. 


Muutos tapahtuu nopealla aikataululla, mutta olemassa olevien asiakkaiden ei kannata huolestua. Google lähettää organisaationne nimettyyn pääkäyttäjäosoitteeseen lisätietoja ja toimintaohjeita 16.10.2020 alkaen. Me kumppaninanne tulemme myös tiedottamaan teitä asioiden etenemisestä. 

Tässä vaiheessa muutos koskee ainoastaan yritysasiakkaita. G Suite for Education ja Nonprofits -palvelut säilyvät toistaiseksi ennallaan. Muutamien kuukausien kuluttua myös niiden nimi tulee muuttumaan, mutta tutut palvelut jatkavat toimintaansa normaalisti. 

Mia
Marketing & Change Management Manager
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!