Cloudpointin blogi

Google Classroom avautuu laajemmalle joukolle käyttäjiä

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 16.3.2017 8:59:00

Google Classroom on erityisesti opetukseen suunniteltu, opettajien laajasti suosima työkalu, jota aikaisemmin on voinut käyttää ainoastaan virallisilla Google for Education tunnuksilla. Nyt Google on kuitenkin päättänyt avata sovelluksen käytettäväksi muillakin Google-tunnuksilla, eli @gmail.com päätteisillä kuluttajatileillä ja Nonprofits tunnuksilla.


Mitä tämä muutos tarkoittaa perusopetuksessa

Kun mietitään perusopetuksen tilannetta, suosittelemme edelleen, että oppilaitos hankkii oppilaille ja opettajille käyttöön viralliset Google for Education tunnukset ja linjaa oman organisaation käytön näiden varaan. Suosituksemme perustuu tietosuojaan ja sen kannalta keskeisiin tekijöihin, joita ovat:

  • Kuluttajatilien kohdalla tilin todellista omistajaa ei voida mitenkään vahvistaa. Tämä on iso tietosuoja riski. 
  • Kuluttajatilejä ei voida hallinnoida mitenkään, eli salasanojen unohtuessa tai mahdollisissa ongelmatilanteissa apua ei ole saatavilla. Periaatteessa siis tunnuksen haltija on itse vastuussa tunnuksen ylläpitämisestä. 
  • Kuluttajatileissä on 13-vuoden ikäraja, jota Google for Education tunnuksissa ei ole. 
  • Googlen kuluttajatilit ja Google for Education tunnukset noudattavat toisistaan täysin eroavaa käyttöehtosopimusta. Google for Education tunnukset eivät ole mainosrahoitteisia, mutta molemmat vaihtoehdot ovat oppilaitoksille maksuttomia. 

Lue lisää Google for Educationista.

Muutoksen myötä Google for Education pääkäyttäjät saavat myös uudenlaisia hallintaominaisuuksia käyttöönsä, joilla voidaan rajata, millaisilla tunnuksilla Classroomia voidaan omassa organisaatiossa käyttää. Tutustu asetuksiin täältä.

Millaisia mahdollisuuksia muutos tuo tullessaan

Muutos on myös erinomainen mahdollisuus tietyille käyttäjäryhmille, joita pääasiassa ovat aikuiskoulutus, aikuisten täydennyskoulutus ja Nonprofits-järjestöjen sisäiset koulutusohjelmat. 
Nonprofits-käyttäjillä ei ole aikaisemmin ollut Googlen suunnalta tarjolla minkäänlaista työkalua henkilöstön kouluttamiseen. Classroomin avauduttua myös näille käyttäjäryhmille, voivat organisaatioiden HR tai koulutusvastaavat luoda esimerkiksi uuden työntekijän perehdytyspaketin Classroomiin. 
Aikuiskoulutuksessa sen sijaan on pitkään jo ollut perusopetuksesta poikkeava tilanne siinä, että opiskelijat saattavat olla lyhytaikaisia, eikä heille syystä tai toisesta ole haluttu tehdä oppilaitoksen puolesta koulutun Google-tunnuksia. Tällaisille tahoille Classroomin avautuminen laajemmin käyttöön on iso etu, sillä he toimivat koulutuskentälle ja saavat nyt käyttöönsä uuden opetukseen suunnitellun työkalun, johon aikuisopiskelijat eivät tarvitse oppilaitoksen tarjoamaa tunnusta.

Olipa taustasi Classroomin käyttöön millainen tahansa, meiltä saat aiheeseen asiantuntevaa koulutusta. 

Mia
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.