Cloudpointin blogi

Henkilöstön kouluttaminen kannattaa!

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 24.2.2017 13:13:00

Asiakaskuntamme koostuu monenlaisista yrityksistä, kunnista ja oppilaitoksista. Jokaisella teistä on oma erityisosaamisalueenne, jossa eittämättä olette loistavia. Me Cloudpointilla olemme Google asiantuntijoita, joten työmme tärkein osa on tuntea G Suite tuotteet hieman paremmin kuin omat taskumme. Se on se osaaminen, jonka välitämme teille osana yhteistyötämme, mutta perinteisemmessä muodossaan se tulee esille koulutuspalveluidemme kohdalla.

Miksi kouluttaminen kannattaa?

Googlen tuotteet on suunniteltu helppokäyttöisiksi. Niissä voi selkeästi havaita oman visuaalisen ja toiminnalisen logiikkansa, joka on pitkän suunnittelu- ja testaustyön tulos. Meissä käyttäjissä on kuitenkin osaajia monista eri lähtökohdista: toisille Googlen tuotteet saattavat olla hyvinkin tuttuja, toiset eivät ole välttämättä käyttäneet niitä koskaan. Kun organisaatio siirtyy käyttämään Googlen G Suite -palveluita, muutoksen hetki on kriittisin koulutuksen kannalta. Sillä tavalla saadaan hyvä startti uuden järjestelmän käyttämiseen, vähennetään merkittävästi inhimillisiä virheitä ja taataan normaali työskentelyn sujuvuus. Organisaation aikaisempi kulttuuri vaikuttaa muutostilanteeseen myös merkittävästi: onko pilvipalvelupohjainen työskentely entuudestaan tuttua, onko tietoa jaettu aikaisemmin organisaation sisällä avoimesti, tuntevatko kaikki pilvipalveluiden suositellut tietoturvakäytännöt? Osana koulutusta ja laajemmin muutoksenhallintaa voidaan lähteä luomaan kokonaan uudenlaisia toimintamalleja ja jalkauttamaan niitä käytännön tasolle.
Koulutus on tärkeää siis monesta muustakin syystä kuin ainoastaan tuoteominaisuuksien opettelun kannalta. Kyse on laajemmasta kokonaisuudesta, jossa ennen kaikkea huomioidaan niiden ihmisten tarpeet ja tukeminen, jotka organisaatiossa käyttävät tuotetta päivittäin. Oppiminen ei rajoitu itse koulutustilaisuuteen tai palvelun käyttöönottovaiheeseen, vaan siitä se varsinaisesti vasta alkaa. Kaikista näistä syistä johtuen uskallan väittää, että henkilöstön koulutukseen käytettävät eurot tulevat moninkertaisesti takaisin jo pelkästään työn tehokkuuttena ja palvelun monipuolisena hyödyntämisenä. Nykyaikaiset pilvipalvelusovellukset, kuten Googlen G Suite, myös kehittyvät ja päivittyvät jatkuvasti, joten osaamisen ylläpitämiselle on paikkansa myös tulevaisuudessa.

Millaisia koulutuksia on tarjolla?

Meidän koulutuspalveluidemme tarjonta kattaa kaikki Googlen G Suite tuotteet perus sähköpostista aina Driveen ja oppilaitosten suosimiin Classroomiin ja YouTubeen. Unohtamatta tietenkään pääkäyttäjille suunnattuja järjestelmän ja Chrome-tietokoneiden hallintakoulutuksia. Tuoteominaisuuksien rinnalle sidomme asiantunmuksemme parhaista käytännöistä ja työn arkeen liittyvistä käytännön vinkeistä. Juuri tästä syystä koulutuksemme saavat paljon kiitosta. Jokaisen koulutuksen tarkempi sisältö suunnitellaan aina asiakaskohtaisesti, eli kerro meille tarpeesi, me suosittelemme kokemuksemme pohjalta siihen sopivan koulutuskokonaisuuden.

Laajensimme myös taannoin kouluttajaverkostoamme ja nyt meillä on kouluttajia ympäri Suomea. Toteutamme sekä lähi- että etäkoulutuksia, jonka lisäksi meiltä on mahdollista tilata myös erilaisia tukimateriaaleja henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Koulutuksia on saatavilla sekä suomeksi, englanniksi että ruotsiksi.

Koulutuksen ei kuitenkaan tarvitse aina olla perinteistä kouluttajavetoista oppimista. Itseohjautuville käyttäjille loistava vaihtoehto on tutustua maksuttomaan G Suite Training koulutussovellukseen, joka toimii Chrome-selaimen lisäosana (ei suomeksi). Opetushenkilöstön itseopiskeluun sen sijaan Google on julkaissut kokonaisen Training Centerin täynnä loistavaa materiaalia suomeksi. Ja tietysti taitavat googlaajat löytyvät verkosta loputtomasti laadukasta materiaalia opiskeluun.

Mia
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.