Cloudpointin blogi

Uusi Google Sivusto - ensimmäinen vilkaisu

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 20.6.2016 7:05:00

Viime viikolla kerroin blogissamme uuden Google Sivustot -version julkaisusta. Alkuvaiheessa uusi Sivustot on saatavissa vain Google for Work -organisaatioille Early Adaptors-ohjelman kautta, mutta siitä huolimatta, vilkaistaan miltä tuote näyttää ja millaisia ominaisuuksia se pitää sisällään.

Uusi Google Sivustot - mistä löytyy mitäkin

Tuttuun tapaan toimintopainikkeet ja asetukset löytyvät sivuston oikeasta yläkulmasta. Sivuja on helppo luoda ja järjestää "sivut"-kohdassa, joka toimii "vedä/tiputa"-periaatteella. Teemoja ei julkaisu vaiheessa ole kuin 3, mutta uskoisin niitä saapuvan käyttöön lisää myöhemmin.
Sisältöelementtejä voi tarpeen mukaan muokata ja uudelleen järjestää. Myös navigointi on siirrettävissä sivuston yläreunaan tai vasemmalle sivuelementiksi.

Oikeasta reunasta löytyy sivujen ja teemojen lisäksi "Lisää"-osio, jonka alta löytyy sisällön lisäämisen vaihtoehdot muista Googlen tuotteista. Suuri osa toiminnoista on tuttuja vanhojen Sivustojen puolelta, eli dokumenttien, karttojen, kalentereiden ja Drive kansioiden upotukset onnistuvat edelleen.

Erinomaisen lisän tuo esikatselunäkymä, johon siirryttäessä oikealta alhaalta löytyy eri laitenäkymien kuvakkeet. Niiden kautta voi helposti tarkastella miltä sivusto näyttää internet-selaimessa, tabletilla tai puhelimessa.

Uusi Sivustot näyttää ja tuntuu käytössä hyvältä! Suosittelen kuitenkin intranet asiakkaitamme odottamaan vielä tovin ja pitäytymään vanhassa versiossa. Googlelta on luvattu kehittää työkaluja vanhojen Sivustojen siirtämiseksi uuteen versioon, sekä uusia toimintoja täydentämään nykyisten valikoimaa, mutta vielä ne eivät ole saatavilla.

Mia
Google for Work muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.