Cloudpointin blogi

Google Esityksissä uutuutena kuvan muokkaaminen

Kirjoittanut cloudpoint.fi | 8.10.2014 11:19:00

Vanhan sanonnan mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Aikaa ja suurta kulutusta sanonta on kestänyt varmaan juurikin sen vuoksi, että se pitää niin hyvin paikkaansa. Siihen liittyy myös uusin Google päivitys, joka tuo iloa kuvien käyttöön Google Esityksissä.

Lisää ensin kuva/kuvia Google Esitykseen (Lisää -valikko -> Kuva). Klikkaa kuvaa, jolloin se tulee valituksi. Tämän jälkeen yläreunan työkaluriviltä löytyy painike Kuva-asetukset.
Esityksen oikeaan reunaan aukeavassa ikkunassa voit säätää valitun kuvan väritystä, läpikuultavuutta (loistoidea dian taustakuvaksi), kirkautta ja kontrastia. 
Toiminnot ovat uusia ja niiden lanseeraus on parhaillaan käynnissä. 
Mia
Google Apps asiantuntija ja kouluttaja
Cloudpoint  - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä eniten kaivataan

Get free premium widgets for your blog and website.
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.