Yhdessä samanaikaisesti teksti- ja laskentataulukkodokumenttien muokkaaminen on ollut itsestäänselvyys Google Drive -käyttäjille jo pitkään. Nyt tämä odotettu reaaliaikainen yhteistyöominaisuus laajenee myös Google Esityksiin (Google Slides).
Google Slides tukee nyt reaaliaikaista yhteismuokkausta, jonka ansiosta tiimit voivat luoda ja muokata esityksiä samanaikaisesti. Lisäksi uudet teemaominaisuudet mahdollistavat valmiiden ulkoasujen kopioinnin suoraan muista tiedostoista sekä tekstityylien ja objektien nopean päivittämisen koko esityksen laajuisesti vain muutamalla klikkauksella.
Teema-ikkunan oikeasta alakulmasta löytyy jatkossa painike "Toisesta esityksestä", jonka avulla teemaan voi hakea ulkoasun jostakin toisesta dokumentista. Voit siten hyödyntää aiemmin muotoilemaasi tyylikästä esityspohjaa uudelleen vaivattomasti.
Muokatessasi Google Slides -esitystä voit koska tahansa klikata hiiren oikealla painikkeella mitä tahansa objektia, kuten esitykseen lisättyä kuvaa, ja valita "Lisää teemaan". Tällöin kohde kiinnitetään suoraan varsinaiseen teemapohjaan.
Tekstin muotoilun voi jatkossa helposti päivittää myös muihin esityksen olemassa oleviin dioihin. Jos esimerkiksi päätät diojen luomisen jälkeen vaihtaa fonttia, klikkaa hiiren oikeaa painiketta tekstialueella ja valitse "Päivitä teema", jolloin tekemäsi muutos toistuu automaattisesti kaikissa dioissa.
Lähde: Google Workspace Blog
Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa IT-maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – huolehdimme asioiden etenemisestä ja aikataulun pitävyydestä.