Google Driveä on odotettu, huhuja sen julkaisuista levitetty ja nyt vihdoin se on täällä! Kuhina palvelun ympärillä on ollut kova, mutta mistä varsinaisesti on kyse?

Google Drive on paikka erilaisten töiden luomiseen, jakamiseen, muokkaamiseen yksin tai yhdessä. Tämän lisäksi Google Drive on myös tallennuspaikan tarjoava säilytystila, jonka ilmainen aloitustila on 5 gigatavua ja lisätilan hankkiminen on mahdollista. Projektilaskelma, matkasuunnitelma, esitys tai essee, Drive on oikea työskentelyalusta! Käyttäjä voi ladata Driveen kaikki tiedostonsa, mukaanlukien kuvat, videot, Google Docs -dokumentit, PDF:t ja mitä ikinä tarve vaatiikaan.

Google Drive:

  • Uuden luominen ja yhteistyö. Google Docs toimii sisäänrakennettuna Google Drivessa, joten dokumentteja,  taulukkoja ja esityksiä voidaan muokata yhdessä muiden kanssa reaaliajassa. Kaikkiatiedostoja (PDF, kuvat, videot jne.) voidaan kommentoida. Vastauksista kommentteihin lähetetään käyttäjille muistutus.
  • Kaikkien tiedostojen turvallinen tallentaminen ja niiden käsittely mistä vain (erityisesti tien päältä). Tiedostoja voi käsitellä verkkoselaimella kotoa tai toimistolta, tietokoneelle
    voidaan asentaa Drive on your Mac or PC -sykronointiohjelma tai Anrdroid-puhelimeen tai tablettiin voidaan ladata
     Drive -applikaatio. iOS-laitteet yritetään saada mukaan tulevina viikkoina. Sokeat käyttäjät voivat käyttää Drivea näyttölukijalla.
  • Haku kaikesta materiaalista. Tiedostoja voidaan hakea hakusanoilla, tiedostotyypillä, omistajalla,
    viimeaikaisella käytöllä tai monella muulla tapaa. Drive voi jopa tunnistaa skannattujen dokumenttien tekstin
     OCR-tekstintunnistuksella.Esimerkiksi vanhan sanomalehtiartikkelin sisältöä voi hakea hakusanoilla. Myös kuvantunnistusta voidaan käyttää, joten jos käyttäjä
    lataa kuvia Grand Canyonin matkalta Driveen, niitä voidaan hakea hakusanalla [grand canyon].



Käytön voi aloittaa 5 gigatavun ilmaisella tallennustilalla - tarpeeksi lomareissukuviin, asiakirjoihin ja koko uran tarjousdokumentteihin. Tilaa jää silti kirjoittamatta jääneelle romaanille. Valitettavasti yrityskäyttäjien mahdollisuus ostaa lisätilaa mahdollistuu vasta lähiviikkojen aikana, sillä Google Drive otetaan käyttöön vaiheittain toimintavarmuuden ja suurten käyttäjämäärien vuoksi. Lisätilan ostaminen mahdollistuu samalla kun palvelun lanseeraaminen etenee, , tarjoten mm. mahdollisuuden pääkäyttäjälle jakaa tilaa halutulla tavalla käyttäjiena kesken, joten tutustu ensin palveluun ilmaisen 5GB tallennustilan kanssaihastu ja ota yhteyttä myyntiimme. 

Järjestelmänvalvojat voivat hankkia jopa 16TB lisätilaa, alkaen 3 EUR kuussa/20GB. (Kyllä. 16 000 GB.) Tarkan euromääräisen hinnoittelun julkaisemme mahdollisimman pian. Päivitettäessä suurempaan tallennustilaan käyttäjä saa samalla ylimääräisen 25 gigatavun lisätilan Gmail-tililleen.

Drive on suunniteltu toimimaan saumattomasti muiden - sekä Googlen että kolmansien osapuolten - palvelujen kanssa. Drivessa olevia kuvia voidaan jakaa Google+:ssa ja kohta myös liitteitä voidaan lähettää suoraan Gmailssa. Drive on avoin alusta ja Google tekee yhteistyötä useiden kehittäjien kanssa, joten faksien lähettäminen, videoiden editointi tai nettisivujen suunnittelu onnistuu suoraan Drivesta. Nämä ja muut ohjelmat löytyvät Chrome Web Storesta.

Google Drive on vasta startannut ja tulee kehittymään jatkuvasti. Lisätietoja löydät täältä.

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Google Drive uutisia Pääkäyttäjille
25 huhtikuuta, 2012

Juuri lanseeratun Google Driven avulla työskentely organisaatiossasi tehostuu aivan uudella tavalla. Google Drive: Uuden...

Google Drive uutisia Pääkäyttäjille
25 huhtikuuta, 2012

Juuri lanseeratun Google Driven avulla työskentely organisaatiossasi tehostuu aivan uudella tavalla. Google Drive: Uuden...

Google Drive päivitys: Tiedostoversioiden automaattinen poisto
18 heinäkuuta, 2012

Google Drive -verkkosovellus säilyttää tiedoston viimeisimmän version ja edelliset versiot. Päivityksen myötä se poistaa...