14. syyskuuta 2017

Upota Google Sitesille sisältöä muilta verkkosivuilta

Google Sivustojen uusi versio on jälleen täydentynyt paljon toivotulla ominaisuudella, jonka myötä muiden verkkosivujen sisältöä on mahdollista upottaa Google Sivustolle.
Valitse oikean reunan Lisää-osiosta "upotettu URL-osoite" ja lisää valitsemasi verkko-osoite.
Sivusto lisätään iFramena. Sellaisten sivustojen lisääminen ei onnistu, joissa julkaisija ei ole sallinut upottamista toiselle verkkosivulle.


Toiminnon avulla jokainen voi rikastuttaa oman sivustonsa sisältöä. Hyviä käyttökohteita ovat esimerkiksi uutisten lisääminen toiselta verkkosivustolta tai eri sivustojen yhdistäminen. Käyttötarkoituksen määrittää tietysti Google Sivustosi aihe.

Mia 
Google G Suite for Business & Education muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan