18. elokuuta 2016

Syksyn Classroom uutuudet: piirtotyökalu ja huoltajien yhteenvedot

Uusi lukukausi ja uudet kujeet! Classroomin tuorein päivitys tuo kaksi uutta ominaisuutta: oppilaiden huoltajien liittämisen mukaan seuraamaan opiskelun etenemistä ja piirrettävät kommentit tiedostoihin.

Näin otat vanhemmat mukaan opiskeluun Classroomissa


Aivan ensimmäiseksi tarvitaan järjestelmänvalvoja tason muutoksia, sillä hallintapaneelin Classroom asetuksista löytyy kohta "Käyttö huoltajana", joka tulee sallia. Vasta tämän jälkeen opettajat pääsevät hyödyntämään ominaisuutta Classroomin puolelta.


Classroomissa kurssien Opiskelijat-välilehden oikeasta reunasta löytyy "Huoltajien sähköpostiyhteenvedot"-asetus, josta voi ottaa toiminnon käyttöön. Tämän jälkeen pääset lisäämään jokaisen oppilaan huoltajien tiedot heidän nimensä perässä olevasta "Kutsu holhoojia"-kohdasta. Osoitteita voi lisätä useita ja toisin kuin aluksi ilmoitettiin, niiden tulee olla Google-tilejä. Huoltajan tietoja ei tarvitse myöskään lisätä uudestaan useille eri kursseille, riittää kun teet sen yhdelle.


Kutsut saapuvat huoltajille sähköposteina, joista heidän pitää vielä hyväksyä kutsu.


Vaikka kaikki tekstit eivät vielä käyttöliittymässä näytä taipuvan suomenkielelle, voi jokainen huoltaja valita kuinka usein he saavat yhteenvedon oppilaan etenemisestä kurssilla.


Kommentoi tiedostoja piirtämällä 


Classroom mobiilisovelluksen kautta on mahdollista jatkossa piirtää tiedostoihin. Tämä on pitkään ollut toivottu ominaisuus opettajien suunnalta esimerkiksi oppilaiden töiden korjaamiseksi ja palautteen antamiseksi. Toki mahdollistaa myös monia hauskoja tapoja teettää erilaisia tehtäviä oppilailla.

Piirtäminen toimii Classroom tehtävien liitetiedostoissa, jotka ovat Google Docseja, kuvia, PDF:iä tai Microsoft Office-tiedostoja. Ominaisuus on käytettävissä sekä Androidin että iOS:än Classroom mobiilisovellusten kautta.
Piirtokynistä löytyy vaihtoehtoina mm. tavallinen kynä piirtoon, merkkauskynä ja yliviivaustussi. Kaikista malleista voi valita lisäksi värin ja kynän koon. iOS-sovelluksessa on mahdollista myös lisätä kirjoitettavia tekstikenttiä.

Näin lisäät merkinnän piirtämällä:
  • Avaa tehtävä mobiilisovelluksessa ja klikkaa auki sen sisältämä liitetiedosto
  • Piirtääksesi klikkaa oikean yläkulman -painiketta. Ikkunan alareunaan aukeavat vaihtoehdot erilaisista piirtotyökaluista. Valitse mieleisesi ja piirrä. 
  • Lopuksi tallenna tekemäsi merkinnät painamalla  (Huom! Piirroksia ei tallenneta automaattisesti!)



Classroom tallentaa tiedostoja kahdella tapaa:
  • Jos alkauperäinen tiedosto oli Google tai Microsoft dokumentti, muokattu tiedosto tallentuu PDF:äksi.
  • Jos alkuperäinen tiedosto oli PDF, muokattu versio korvaa alkuperäisen. 

Muuta uutta mukavaa 


Näiden loistavien uusien ominaisuuksien lisäksi tänään Google Lomakkeisiin on lisätty mahdollisuus käyttää kuvia esimerkiksi monivalintatehtävien vastausvaihtoehtoina.


Classroomissa kurssien etusivujen päivitykset voi jakaa itse keksimiinsä aiheisiin. Näin on mahdollista järjestää kurssin etusivu sellaiseksi, että suurestakin viestimäärästä löytää helposti etsimänsä. Aihesanat tulevat näkymään streamin vasempaan reunaan ja niitä klikkaamalla voi navigoida kyseisen aiheen viesteihin.


Mia
Google for Work/EDU muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan