22. marraskuuta 2013

YouTube & Google+ yhdistymisen: uudistuksia Google Apps käyttäjille ja rajoitetut Hangouts on Air-lähetykset

Google+ ja YouTube ovat kasvaneet yhteen kiivasta tahtia viime aikoina. Muutos alkoi YouTube kanavien yhdistämisestä joko Google+ profiileihin tai sivuihin, ja on sittemmin jatkunut kommentoinnin yhdistymisenä monien muiden yksityiskohtaisempien toimintojen lisäksi. Suuri osa uudistuksista on tukenut erityisesti julkisena käytettävien kanavien toimintoja, mutta nyt saamme uudistusta myös rajatumpaan videoiden jakamiseen.

Google Apps käyttäjille

Eräs viimeisimmistä uudistuksista on paljon toivottu erityisesti Google Apps for Business ja Google Apps for Education käyttäjien suunnalta. Se mahdollistaa Google+ profiilin aktivoineiden Google Apps käyttäjien julkaista videoita, jotka näkyvät ainoastaan oman organisaation käyttäjille. Toki edellytyksenä on, että YouTube kanava on yhdistetty Google+ profiiliin tai sivuun.

Asettaaksesi YouTube videosi näkyvyydeksi oman organisaatiosi käyttäjät, löydät asetuksen YouTuben Videonhallintaohjelman avulla, klikkaamalla "muokkaa" valitsemasi videon kohdalta. Jokaisen videon tietosuoja-asetuksista voidaan määritellä sen näkyvyys (julkinen, piilotettu, yksityinen).


Valitsemalla videon näkyvyysasetukseksi yksityinen, ilmestyy Google+:sta tuttu Piireille jakamisen kohta esille. Plussan puolella Google Apps käyttäjät ovat jo pitkään voineet jakaa päivityksiä organisaation sisällä ja nyt samanlainen vaihtoehto tulee löytymään myös YouTubesta. Voit näin jakaa viestin valitsemillesi Piireille tai oman organisaatiosi käyttäjille valitsemalla organisaation nimen listalta.

Kun lataat uusia videoita YouTubeen, voit valita jo latausvaiheessa asetukseksi "yksityinen" ja määritellä Piirit, joille video näytetään.


Videon ajoitettu julkaisu

Videon julkaisun (julkiset videot) voi ajoittaa haluttuun päivään ja kellonaikaan, jolloin video säilyy yksityisenä julkaisuhetkeen saakka. Ajoitetun julkaisun yhteyteen voi kirjoittaa viestin ja valita samalla myös sosiaalisen median palvelut, joissa julkaisusta kerrotaan.
Videon ajoitetun julkaisun asetukset määritellään YouTuben videonhallintaohjelmassa, avaamalla valitun videon muokkaus.


Erityisen hyvä ominaisuus esimerkiksi käyttäjille, jotka vastaavat viestinnästä tai muuten kiireiseen ajankohtaan tuomaan mahdollisuuksia tehdä päivityksiä, vaikka olisi varattuna muissa tilaisuuksissa materiaalin julkaisuhetkellä.

Suljetut Hangouts on Air livelähetykset suoraan YouTubesta

(Lisätty päivitys aiheeseen 13.12.2013)
Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä Google on tänään julkaissut mahdollisuuden aloittaa Hangouts on Air livelähetyksiä YouTube Live-toiminnon kautta. Samalla mahdollistuvat:

  • listaamattomat ja yksityiset Hangouts on Air tapahtumat (tätä on odotettu ja toivottu!)
  • Hangouts on Air tapahtuman aikatauluttaminen etukäteen
  • YouTube Creator toiminnot, kuten InVideo ohjelmointi ja mainostaminen omalla kanavasivulla
  • reaaliaikaiset seurantatiedot osallistuvista käyttäjistä Live-ikkunassa 

Live-tapahtumat on ominaisuus, joka ei automaattisesti ole päällä YouTube kanavissa. Mikäli kanavasi on virallisesti vahvistettu ja saa luokituksen hyvä maineisena, mahdollistuu sinulle ottaa käyttöön myös Live-tapahtumat YouTube asetuksista. Lisäksi hyvämaineisella kanavalla tulee olla vähintään 100 tilaajaa.


YouTube Live ja Hangouts on Air -tapahtumien erot

Lisätiedot:

Hangouts uutuuksia Google Apps käyttäjille

Hangouts pikaviestin ja videoneuvottelut ovat tuoneet ratkaisun monen yrityksen yhteydenpitoon ja viestintään. Erityisen toimivaksi ratkaisun tekee sen tukema liikkuvuus, joka mahdollistaa esimerkiksi etätyöskentelyn ja kokouksiin liittymisen mobiililaitteen kautta. Yrityksen eri yksiköt pitävät Hangoutsilla helposti yhteyttä toisiinsa, jonka lisäksi oppilaitokset voivat hyödyntää Hangoutsia opetuksessa. 

Tänään uusia ominaisuuksia julkaistiin erityisesti Google Apps käyttäjille.
Aikaisemmin Hangoutsiin julkaistiin globaali yhteystietolista, jonka avulla Hangoutsin yhteystiedoista on mahdollista maailmanlaajuisesti löytää henkilöitä, keiden kanssa keskustella. Google Apps käyttäjille tähän toimintoon tulee nyt muutos, jonka avulla on helppo löytää nopeasti kollegat. Juuri käydyt keskustelut tulevat edelleen säilymään Hangoutissa ensisijaisesti näkyvillä, mutta kun aloitat kirjoittamaan hakukenttään henkilön nimeä, automaattinen täydennys tarjoaa sinulle ensisijaisesti oman organisaatiosi käyttäjiä. 

Google Apps pääkäyttäjät voivat uudistuksen myötä tarkemmin kohdistaa haluttuja Hangouts ominaisuuksia valituille käyttäjille. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi yksityisten keskustelujen rajoittaminen, chat historian asettaminen oletuksellisesti "pois päältä" asentoon, organisaation omien käyttäjien välisten Hangouts kutsujen automaattisen hyväksymisen asettaminen päälle tai pois, sekä mahdollisuus koko organisaatiossa sulkea pois käytöstä ääni- ja videopuhelut.

Käyttääkö organisaatiosi vielä Google Talk pikaviestintä? Näin siirrytte uuteen Hangouts pikaviestimeen: ohje

20. marraskuuta 2013

Osa 2: Wordpressin asentaminen Google App Enginelle

Blogin ensimmäisessä osassa kerroimme Google Cloud Platformista ja siihen sisältyvästä Google App Enginestä, sekä siitä miten lähdimme uudistamaan VerkkoApsin verkkosivustoa hyödyntäen App Engine alustalle asennettua Wordpress julkaisualustaa. 

Verkkosivuston rakentamisen vaiheissa huolellinen suunnittelu ja tarpeiden kartoitus on tietysti ensisijaista. Tässä blogissa keskitymme käsittelemään enemmänkin teknistä toteutusta.

Ensimmäisiin työvaiheisiin sisältyi Google App Engine asetuksia, instanssin pystytystä, sekä joitakin tarvittavia asennustöitä, joista koodi osastomme bittivelhot huolehtivat. Kun mahdollisuus rakentaa Wordpress sivustoja App Enginelle julkaistiin, samalla Google julkaisi myös Google App Engine for Wordpress-pluginin. Tämän asensimme ja aktivoimme.

Tarkemmat tekniset tiedot Wordpressin asentamisesta App Enginelle löydät täältä.


Wordpress on tullut tunnetuksi kuuluisasta alle 5 minuutin asennuksestaan. Kun App Enginelle oli asennettu tarvittavat tiedot ja pääsimme käynnistämään Wordpressin asennuksen, aikaa ei kulunut puoliakaan tuosta viidestä minuutista. Näkymä, jossa asennus suoritettiin oli hyvin samanlainen kuin yleensä Wordpressiä asennettaessa, ainoana erona linkki, josta asennukseen saavuttiin. Tarkemmin tarkasteltuna tämä kertoi asennuksen tapahtuvan Google App Engine-alustalla.

Verkkosivuston rakentaminen

Olen aikaisemminkin rakentanut verkkosivustoja hyödyntäen Wordpressiä ja mielenkiinnolla odotin, havaitsisinko merkittäviä eroja käyttöliittymässä tai toiminnoissa nyt kun sivuston taustalla jyrisi Google App Engine. Wordpressin asentamisen jälkeen sivuston hallintaan kirjautuminen ja sen näkymä olivat kuitenkin tutun näköiset ja App Enginen olemassaolosta kertoi oikeastaan vain asetuksiin ilmestynyt lisäkohta.

Tyytyväisenä aloitin asetusten tarkistamisella, teeman asentamisella ja sivujen luomisella, jossa törmäsinkin ensimmäiseen kompastuskiveen. Wordpress käyttäjät ovat tottuneet sekunneissa asentamaan suoraan hallintanäkymästä teemoja ja erilaisia plugin-lisäosia, mutta nyt näiden tiedot tulikin asentaa App Enginelle ja vasta sen jälkeen aktivoinnin pystyi suorittamaan Wordpressin puolelta. Syy moiseen löytyy siitä, että normaalisti Wordpress hyödyntää ftp-yhteyttä lisäosia asennettaessa sivustoon, mutta App Engine puolestaan ei ftp:tä tue. Jotakin erilaista siis löytyi, vaikka ulkoasu antoi ymmärtää muuta. Myönnettäköön, että vaikka toiminto ei ole hankala, se on paljon hankalampi kuin mihin Wordpress käyttäjät ovat tottuneet.

Verkkosivuston tallennustila

Kun normaalisti rakennamme verkkosivustoa, sen sisältämä materiaali, kuten kuvat, tallennetaan jonkinlaiseen palvelintilaan. Google App Enginen tapauksessa tämä tallennustila luodaan Google Cloud Storagen avulla, joka on osa Google Cloud Platformia ja Googlen infrastruktuuriin perustuva rajaton tallennustila pilvessä.
Luodun tallennustilan tiedot lisätään Wordpressin hallintapaneelin App Engine asetuksiin. 


Kohti valmista sivustoa

Matka jatkui ja Wordpress tuntui toimivan sujuvasti. Perustoiminnot kuten sivujen luominen, sisällön tuottaminen ja teeman asetukset sujuivat Wordpressille tuttuun tapaan. Pientä hitautta sivustolla ilmeni, joka korjaantui App Enginen asetuksia hiomalla ja nostamalla instanssin tehokkuutta. Syyt hitauteen saattavat olla monet, olennaista on kyetä vääntämään päälle lisää tehoja tarvittaessa.

Erilaisten tehokkuusluokkien avulla on mahdollista rajata esimerkiksi kuukausittain App Enginen kustannukset haluttuun budjettiin, koska tehokkaamat instanssit lisäävät kustannuksia. Tässä kannattaa miettiä mikä kokoluokka vastaa omaa tarvetta, sillä vaihtoehtoja löytyy joustavasti.


Toki jos Wordpressiä olisi käyttänyt ensimmäisiä kertoja, prosessi olisi tuonut mukanaan paljon enemmän uutta ja opeteltavaa. Kiitollisen Wordpress julkaisualustasta kuitenkin tekee sen käyttöliittymän selkeys, joka pitkälti tukee sen helppokäyttöisyyttä. Internet on myös pullollaan erilaisia ohjeita, joiden avulla on helppo opetella käyttämään Wordpressiä.

Lopulta koitti sivuston julkaisun aika. Wordpressin asetuksista sivusto oli helppo asettaa julkiseksi, mutta koska kyseessä on yrityksen verkkosivut, halusimme tietysti hyödyntää omaa verkkoaps.fi vekkotunnustamme. Varsinainen verkko-osoitteen kartoitus tehtiin Google Apps-hallintapaneelimme kohdasta Google Cloud Platform. Tähän operaatioon tarvitaan pääkäyttäjän oikeudet organisaation Google Apps-hallintapaneeliin.

Kaikkinensa projekti oli mielenkiintoinen ja jatkossa sivustoa päivitetään normaaliin tapaan Wordpressin hallintapaneelista. Päällisin puolin kaikki vaikuttaa Wordpressiltä, mutta taustalla hyrrääkin massiivinen Google Cloud Platform järjestelmä.

Mia

Uutuus: Kolmannen osapuolen sovellusten asentaminen Google Apps hallintapaneelista

Google Apps for Business ja Google Apps for Education sovelluskokonaisuuksiin on mahdollista lisätä kolmannen osapuolen kehittämiä sovelluksia, joiden avulla saadaan kasvatettua samalla tunnuksella käytettävien palveluiden määrää tehokkaasti. 
Usein tarve lisäsovelluksille koskee esimerkiksi projektihallinnan työkaluja (Mavenlink) tai CRM-ratkaisuja (Insightly). Tänään julkaistun uudistuksen myötä organisaatioiden Google Apps pääkäyttäjät voivat hallinnoida kolmannen osapuolen lisäsovelluksia suoraan Google Apps hallintapaneelista. 

Aikaisemmin lisäsovelluksia on voinut asentaa vain Marketplacesta, mutta nyt yli 20 kolmannen osapuolen kehittämää sovellusta tulee olemaan tarjolla suoraan Google Apps hallintapaneelista. Jokainen näistä sovelluksista tarjoaa viimeisimmän päivityksen mukaista OAuth 2.0 autentikoinnin, Single sing-on (SSO) ratkaisun ja integrointi mahdollisuuden Google Apps-sovelluksiin.

Pääkäyttäjät voivat nähdä lisäsovellusten yhteydessä arvioita muilta käyttäjiltä ja tätä kautta paremmin löytää omiin tarpeisiin sopivia sovelluksia.
Sovelluksia lisätään sitä mukaan kun ne täyttävät Google Apps hallintapaneelissa esillä olevien sovellusten kriteerit. Lisäsovelluksia, jotka eivät nouse esille hallintapaneeliin, voi asentaa edelleen Marketplacesta.

Organisaation jokaisella käyttäjällä ei välttämättä aina tarvitse olla pääsyä kaikkiin käytössä oleviin sovelluksiin. Päivityksen myötä lisätään OAuth 2.0 autentikointi Google Apps hallintapaneelissa esillä oleviin kolmannen osapuolen sovelluksiin. Käytännössä tämä mahdollistaa lisäsovellusten käyttöön ottamisen niin, että sovellus voidaan määritellä toimimaan vain valituille käyttäjille tai organisaation yksiköille.

Lisätietoja kolmannen osapuolen kehittämistä tuotteista: Help Center.

Lähde: Official Enterprise Blog

19. marraskuuta 2013

Osa 1: Wordpress verkkosivuston toteutus Google App Engine alustalla

Uudistimme VerkkoApsin verkkosivuston. Alati kehittyvässä verkkoviestinnässä tämä ei varsinaisesti ylitä uutiskynnystä, mutta toteutustapa sen sijaan tarjoaa jotakin uutta. Google julkaisi I/O 2013-tapahtuman yhteydessä lukuisia ominaisuuksia, joista eräs mahdollistaa PHP-kielellä toteutettujen verkkosivustojen ylläpitämisen Google App Engine-alustalla. Tällaisia sivustoja ovat esimerkiksi WordPress-julkaisujärjestelmän avulla toteutetut kokonaisuudet.
 

Google Cloud Platform on rajattomasti skaalautuva, luotettava ja kustannustehokas kehitysalusta, joka mahdollistaa sovelluskehityksen, verkkosivujen ylläpidon, tiedon tallentamisen ja analysoinnin kokonaisuudessaan verkossa. Google App Engine on osa Google Cloud Platform kokonaisuutta.


Miksi Google App Engine?

Hyvä kysymys. Miksi hostata WordPress-sivustoa Google App Engine-alustalla kun se on onnistunut tähän asti hyvin ilmankin ja tarjolla on useita muitakin hosting/ webhotelli palveluita? Mikäli kyseessä on henkilökohtainen blogisi tai pieni verkkosivusto, välttämättä tarvetta järeälle järjestelmälle sivuston taustalla ei ole, mutta erityisesti yritysten tarpeisiin Google App Engine vastaa valtavalla kapasiteetillaan, joka takaa, että kävijämäärän noustessa suuriin lukemiin sivusto ei kaadu. Rajattomasti skaalautuu myös sivustoa varten tarvitsemasi tallennustila.

Kustannuksetkaan eivät päätä huimaa, sillä Google Cloud Platformin hinnoittelu perustuu siirretyn datan määrään (hinnasto).

Kun asiaa ajattelee niin, että verkkosivustosi taustalla pyörii Googlen massiivinen palvelinkeskusjärjestelmä, maailmasta tuskin löytyy järeämpää vaihtoehtoa.

Blogin osassa 2 kerromme kuinka Wordpressin asentaminen Google App Enginelle tapahtui ja millaisia kokemuksia projektista keräsimme.

Mia
 

14. marraskuuta 2013

Google julkaisi Yhdysvalloissa Tablets with Google Play for Education-palvelun oppilaitoksille

Google julkaisi eilen Yhdysvalloissa Tablets with Google Play for Education-palvelun, joka on erityisesti suunnattu alakouluikäisille oppilaille oppimisen tueksi. Tarkoituksena on luoda innovatiivinen, mutta turvallinen ympäristö oppimiseen.

Palvelu mahdollistaa tablettien ja niihin asennettavien Google Play for Education-sovellusten hallinnan keskitetysti oppimisympäristössä ilman kolmannen osapuolen tuotteita. Google Play for Education on Android-laitteille suunnatun sovelluskaupan oppilaitoksille kohdistettu lisäosa, jossa ladattavissa olevat sovellukset ovat opettajien hyväksymiä. 

Palvelun ottaminen käyttöön on tehty todella helpoksi oppilaitosten IT-vastaavia ajetellen (video).


Hintaa palvelulla Yhdysvalloissa on tablet-laitteen hinta + 30 USD.
Uskomme, että ensi vuoden puolella palvelun käyttöaluetta laajennetaan, jolloin se olisi mahdollista saada käyttöön myös Suomessa.



Lähde: Official Google Enterprise Blog
Lisätiedot: Google Play for Education-palvelu
Lisätiedot: Tablets with Google Play for Education
Lisätiedot: Google Apps for Education

Google+ profiilien ja sivujen kansikuva uudistui

Uudet Google+ profiilien ja sivujen kansikuvat ovat saapuneet käyttäjille ja sanottakoon, että hyvältä näyttää!
Kuvat säilyttävät samat mitat kuin aikaisemmin, joten kuvaa ei erikseen tarvitse muutoksen vuoksi päivittää. 

Google+ kansikuvan kokosuositukset:
16×9 (2120 x 1192 px)
Minimikoko 480 x 270 px
Suositeltu koko 1080 x 608 px

Uusi kansikuva on kooltaan hieman kompaktimpi kuin aikaisempi ja sen vasemmalla puolella näkyy profiilikuva, jonka taustalla on sumennettu versio kansikuvasta. Kansikuvan alapuolelta löytyvät linkit Google+ profiilin tai sivun eri välilehdille. 



13. marraskuuta 2013

Gmail-viestin liitteen voi tallentaa Drivelle poistumatta viestistä

Päivityksen myötä Gmailiin saapuneiden viestien liitteet on mahdollista tallentaa suoraan Driveen poistumatta viestistä. Uudistus on varsin mukava sillä sen avulla vältytään aikaisemmin niin tavalliselta työvaiheelta, jossa liite on ensin tallennettu tietokoneen kovalevylle ja vasta sitten siirretty Driveen. Pahimmassa tapauksessa ladattuja liitteitä jää lojumaan johonkin kovalevyn nurkkaan, jolloin on olemassa tiedon vuotamisen mahdollisuus vääriin käsiin esimerkiksi laitteen kadotessa. Uudistus tukee siis paitsi käytettävyyttä kaikilta laitteilta, myös tiedon säilymisen turvallisuutta. 

Jatkossa kun avaat liitteellisen viestin, näet pienen esikatselun liitteiden sisällöstä suoraan viestissä (yleisimmät tiedostomuodot). Liitteiden vierestä tai liikuttamalla hiirtä niiden päällä löydät myös painikkeet, joiden avulla voit joko tallentaa tiedostot suoraan Driveesi, ladata ne omalle kovalevylle ja lisäksi kuvassa on nähtävissä Google+ painike, joka viittaisi mahdollisuuteen jakaa tietoa eteenpäin.
Kun liitettä lähdetään tallentamaan Drivelle, sovellus tarjoaa mahdollisuuden valita tai luoda uusi kansio, johon tiedosto tallennetaan. Loisto ominaisuus, sillä tämä poistaa työvaiheiden listalta tiedoston siirtämisen haluttuun paikkaan erikseen Drivellä. 


Liitteen pienempää esikatseluruutua klikkaamalla aukeaa suurempi esikatselu, joka peittää koko ruudun.
Myös koko ruudun esikatselusta liitteen voi tallentaa suoraan Drivelle oikeasta alareunasta löytyvien painikkeiden avulla.

Googlelle ominaiseen tapaan uudistusta lanseerataan käyttäjille parhaillaan ja kaikilla se tulee olemaan näkyvissä muutaman seuraavan viikon aikana.

Lähde: Drive Blog

8. marraskuuta 2013

Acerilta uusi tehokas Chromebook C720

Acer kertoo tiedotteessaan julkaisseen uuden Acer C720 Chromebook -tietokoneen, joka on varustettu uusimmalla Intelin Haswell-arkkitehtuuriin perustuvalla prosessorilla sekä jopa 8,5 tuntia kestävällä akulla. Uusi kolmannen sukupolven Chromebook on lisäksi 30 prosenttia edeltäjäänsä ohuempi ja se on varustettu heijastamattomalla Anti-Glare -näytöllä, eli se on helppo napata mukaan vaikka ulkosalle.

Saataville uusi Acer C720 Chromebook tulee vielä tämän vuoden aikana. Laite tulee sisältymään myös VerkkoApsin laajaan Chromebook valikoimaan.

”Acer C720 on hieno edistysaskel Chromebook-maailmassa. Siinä on entistäkin enemmän tehoja, se on aiempaa nopeampi käynnistää ja sen Anti-Glare -näyttö mahdollistaa työskentelyn jopa ulkona kirkkaassa auringonvalossa. Laitteen käytön turvallisuus on varmistettu usealla päällekkäisellä turvaratkaisulla, eli Chromebook on varteenotettava vaihtoehto jokapäiväiseen käyttöön esimerkiksi opiskelijoille tai perheille”, Acerin Suomen maajohtaja Jukka-Pekka Korkiakangas kommentoi uutuutta.

Uusin Intel-prosessori, vauhdikas käynnistys ja pitkä akunkesto

Acer C720 Chromebook on heti valmis käyttöön: 16 gigatavun SSD-aseman ansiosta laite käynnistyy alle 7 sekunnissa. Sen Intel Celeron 2955U -prosessori perustuu Intelin uusimpaan Haswell-tekniikkaan, joka tehostaa sekä nopeutta että akun kestoa. Acer C720 jaksaa painaa jopa 8,5 tuntia ja sen 4 gigatavun RAM-muisti riittää raskaampaankin ohjelmien moniajoon. Verkkoihin uusi Chromebook on yhteydessä 802.11a/b/g/n WiFi:n kautta.

Turvallisuutta ja yhteistyötä usealle käyttäjälle

Acer C720:n Chrome OS -käyttöjärjestelmä päivittyy automaattisesti, eli käyttäjän ei tarvitse erikseen huolehtia ohjelmiston pysymisestä ajan tasalla. Laitteen turvallisuus on varmistettu usealla päällekkäisellä turvamekanismilla, mm. datan salauksella ja käynnistyksen vahvistuksella, jotka suojaavat Chromebookia viruksilta ja haittaohjelmilta.

Useat eri käyttäjät voivat käyttää samaa Chromebookia kukin omilla tunnuksillaan: muut käyttäjät eivät pääse näkemään toisten tiedostoja. Tiedostot tallentuvat turvallisesti Google Drive -pilvipalveluun, jolloin niistä on automaattisesti käytössä aina tuorein versio esimerkiksi ryhmätöitä tehtäessä. Verkkoyhteys ei kuitenkaan ole pakollinen: tiedostoja on mahdollista avata myös offline-tilassa. Acer tarjoaa Acer C720 Chromebookin ostajille 100 gigatavua ilmaista tallennustilaa Google Drive -palveluun kahdeksi vuodeksi.

Täydellinen tietokone matkalle mukaan

Uusi Acer C720 on vain 19,05 millimetriä paksu, eli yli 30 prosenttia edeltävää mallia ohuempi. Käytettävyydestä ei kuitenkaan ole tingitty, vaan laitteessa on täysikokoinen näppäimistö helppoa kirjoittamista varten. Acer C720:n 11,6-tuumainen 1366 x 768 -resoluutoinen HD-näyttö on varustettu Anti-Glare pinnoitteella, jonka ansiosta sen kirkkaasta kuvasta on helppo nauttia jopa ulkoilmassa auringonpaisteessa. Chromebookin ulkoiluttamista puoltaa myös sen keveys: vain 1,3 kilogramman painoisena se on kevyt napata mukaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Videopuheluita varten Acer C720 tarjoaa HD-kameran, stereokaiuttimet sekä laadukkaan mikrofonin. Nopean USB 3.0 -portin, perinteisen USB 2.0 -liitännän sekä SD-korttipaikan kautta siihen on kätevä yhdistää esimerkiksi älypuhelin, videokamera, muistikortti tai muu lisälaite. HDMI-liitännän välityksellä Acer C720:n kuva ja ääni siirtyvät vaivattomasti televisioihin tai ulkoisiin näyttöihin.

Hinta:

Acer C720 Chromebookin suositushinta on alkaen 299 euroa.

Lähde:
Julkaistu: 11.10.2013 klo 13:27
Julkaisija: Acer

6. marraskuuta 2013

Uutuutena Google Apps käyttäjät voivat hyödyntää entistä paremmin suljettuja Google+ Yhteisöjä

Lähes jokainen organisaatio vaalii tärkeää tietoaan ja sen säilymistä yrityksen sisällä. Google+ tarjoaa monia viestintäratkaisuja yritysten tarpeisiin, joista Google Apps-käyttäjien tarpeita on huomioitu erityisesti kohdennetuilla ominaisuuksilla. Tänään Google on julkaissut yhden uutuuden tähän sarjaan tukemaan viestinnän turvallisuutta: Google Apps-käyttäjät voivat rajata Google+ Yhteisöihin pääsyn vain oman organisaation käyttäjiin. 

Google+ Yhteisöt ovat palveluun luotavia keskustelualueita, jotka soveltuvat oivallisesti mielipiteiden vaihtoon, projektien keskustelualueiksi, tiedon jakamiseen ja yhteydenpitoon. Normaalisti Yhteisöt voivat olla julkisia tai rajoitettuja, jolloin vain kutsutut käyttäjät voivat liittyä. Nyt Google Apps-käyttäjät saavat yhden vaihtoehdon lisää, jolloin yksityisen yhteisön jäsenet voivat olla vain oman kotiorganisaation käyttäjiä. Näin voidaan varmistaa, että yrityksen arvokas tieto ei pääse livahtamaan vahingossakaan vääriin käsiin. 
Lisäksi Google Apps-käyttäjät voivat valita onko heidän kotiorganisaationsa sisäiseksi viestintäkanavaksi rajattu Yhteisö avoin kaikille oman organisaation käyttäjille vai vain kutsutuille. 

Jatkossa organisaation pääkäyttäjät voivat Google Apps-hallintapaneelista asettaa suljetut Yhteisöt oletusasetukseksi (ohje).



Kun Yhteisö on luotu, siellä voi helposti muokata asetuksia, kutsua lisää käyttäjiä mukaan, sekä jakaa kuvia, dokumentteja Driveltä tai vaikkapa videoita. 

Lisätiedot ja ohjeet Google+ Yhteisöihin liittymiseksi ja niiden luomiseksi löydät täältä

(Huom! Kuvan Yhteisö on julkinen)



Google Dokumentit Esityksissä nyt reaaliaikainen yhdessä muokkaus ja uutuuksia teemoissa

Yhdessä saman aikaisesti teksti- ja laskentataulukkodokumenttien muokkaaminen on ollut itsestäänselvyys Google Drive käyttäjille jo pitkään. Nyt sama ominaisuus laajenee Google Dokumentit Esitykseenkin. 



Muutama viikko sitten julkaistiin Esityksiin uudistuksia, erityisesti teemojen muokkaamisen osalta (lue lisää). Googlella on kuultu tähän liittyen toiveita käyttäjiltä ja nyt uudistusta laajennetaan toivotuilta osin.

Käytä Esityksen teema uudelleen
Teema-ikkunan oikeasta alakulmasta löytyy jatkossa painike "Toisesta esityksestä", jonka avulla teemaan voi hakea ulkoasun jostakin toisesta dokumentista (ohje). Vaikkapa siitä, johon olet jo muotoillut tyylikkään teeman juuri oman makusi mukaan. 


Lisää objekteja teemoihin ja ulkoasuihin
Muokatessasi Google Dokumentit Esitystä, voit koska tahansa klikata hiiren oikealla painikkeella jotakin objektia, kuten Esitykseen lisättyä kuvaa, ja valita "Lisää teemaan", jolloin kohde liitetään varsinaiseen teemapohjaan. 



Tekstityylien päivittäminen
Tekstin muotoilun voi jatkossa helposti päivittää muihinkin olemassa oleviin diaoihin Esityksessä. Jos esimerkiksi diojen luomisen jälkeen päätät vaihtaa fonttia, klikkaa hiiren oikeaa painiketta tekstialueella ja valitse "Päivitä teema", jolloin tekemäsi muutos toistuu myös muissa dioissa. 

1. marraskuuta 2013

SeOppi-lehdessä asiaa Google Apps for Education-sovelluksista ja Chromebookeista VerkkoApsin yhteistyökumppaneilta

Suomen eOppimiskeskus Ry julkaisee SeOppi-lehteä, jonka uunituoreessa numerossa (02/2013) on artikkeli Google Apps for Educationista VerkkoApsin yhteistyökumppaneiden tarinoiden pohjalta.


Artikkelissa opettajat Tiina Torvinen Raahesta ja Minna Hakala Mynämäeltä kertovat kokemuksistaan hyödyntää Google Apps for Education-sovelluksia opetuksessa. Kokemukset ovat olleet positiivisia ja lopuksi Torvinen toteaakin: “Google Apps for Education ­ympäristön (GAFE) käyttöönoton jälkeen kaikenlainen muistitikkurumba on jäänyt pois. Dokumentit ja työt pysyvät oppilailla tallessa ja opettaja voi seurata oppilaan edistymistä. GAFE on vastannut Tää on mun juttu! ­hankkeemme tavoitteeseen tuottaa digitaalista oppimispäiväkirjaa. Sen avulla olemme voineet opettaa oppilaille erilaisia sosiaalisen median taitoja ja yhteisöllistä tiedon tuottamista. Alakoulun näkökulmasta tärkeää on ollut myös se, että GAFE on suljettu ympäristö, jossa voi harjoitella turvallisesti”.

Tässä erinomaisia esimerkkejä Google Apps for Education -ympäristön käyttökuvauksia Raahesta Tiina Torviselta ja Mynämäeltä Minna Hakalalta: Google Apps for Education tuo uutta puhtia yhteisölliseen oppimiseen