5. elokuuta 2013

Kokemuksia etätyöskentelystä: miltä se oikeasti tuntuu?

(päivitetty 8.10.2015)

Kesällä esille nousee usein lukuisia artikkeleita etätyöskentelystä ja sen mahdollisuuksista. Kiinnostavia artikkeleista tekee niiden esittelemät mahdollisuudet veneessä ja mökillä työskentelystä. Etätyössä ei kuitenkaan ole kyse vain kauniiden säiden armoille sujahtamisesta, useat meistä saattavat työskennellä etänä ympäri vuoden. Minä olen yksi heistä.

Kansallisen etätyöpäivän verkkosivuilta löytyy tuoreempaa tutkimustulosta suomalaisten etätyöskentelystä:"Suomi on eri tutkimusten mukaan yksi Euroopan kärkimaita etätyösovelluksissa. Etätyön tekeminen Suomessa on seitsenkertaistunut vuodesta 1990 vuoteen 2008 (Työolotutkimus2008). Vuonna 2013 etätyötä teki jo 28 % palkansaajista vähintäänkin satunnaisesti työnantajan kanssa sovitusti tietotekniikan avulla. Ainakin joitakin tunteja viikossa etätyötä teki 10 %. (TEM2013). Lisäksi palkansaajista 34 % tekee päätyöhönsä liittyviä töitä kotonaan joskus tai osittain, miehet hieman useammin kuin naiset ja toimihenkilöt useammin kuin työntekijät (TEM2013)."

Itse olen työskennellyt pääsääntöisesti etänä lähes 4 vuotta. Voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan aiemmin ollut näin tyytyväinen työskentelymahdollisuuksiini kuin nyt olen. Onnistuneen etätyöskentelyn 3 avaintekijää mielestäni ovat:
  • Työntekijän oma panostus ja työyhteisön luottamuksen saavuttaminen 
  • Työnantajan ja työyhteisön tuki etätyöläiselle 
  • Toimivat työvälineet

Ensimmäinen ja toinen kohta kulkevat oikeastaan vahvasti rinnakkain ja pätevät monilta osin myös perinteisempiin työskentelymalleihin. Uuden etätyöläisen on tärkeää saavuttaa työnantajan ja kollegoiden luottamus, sillä mikään ei kalva etätyösopimusta ruvelle varmemmin kuin näyttö siitä, että etänä ei oikeasti työskennelläkään vaan puuhaillaan jotakin aivan muuta. Eihän kukaan toimistollakaan katso hyvällä ainaista laiskottelijaa. Saavutettua luottamusta tulee sitä toki myös pitää yllä. Uskoisin, että tulokset puhuvat parhaiten puolestaan. Kun hommat on hoidossa, ei ole epäilystäkään siitä mitä työpäivän aikana on etätyöläinen puuhannut.
Itse koen, että olen aikaansaavampi aina etäpäivinä. Toimistolla on mukava poiketa kollegoiden luona, mutta yleinen hälinä, keskeytykset ja hektinen ilmapiiri usein vievät ajoittain huomiota töistä. Erityisesti enemmän keskittymistä vaativat työtehtävät on mukavampi suorittaa etäpäivinä.

Puhuttaessa etätyön negatiivisista ominaisuuksista, usein nostetaan esille etätyöläisen jääminen ulkopuolelle tai työpaikan hiljaisesta tiedosta sivuun jääminen. Varmasti aiheellinen huolenaihe, sillä on selvää, että kaikkea työpaikan sisäisestä tiedosta ei voi lukea intrasta ja osa juoruistakin jää kuulematta. Suureksi ongelmaksi tämä varmasti nousee erityisesti organisaatioissa, joissa avoin tiedon jakaminen ei ole vielä arkipäivää. Itse en ole kokenut oloani ulkopuoliseksi. Meillä asioista puhutaan avoimesti ja kun kollegoihin pitää välit kunnossa, myös juorut kirivät omiin korviin. Pitää myös uskaltaa kysyä ja tutkia. Eräs etätyöläisen tärkeä ominaisuus onkin uteliaisuus.


Hyvin suuri merkitys onnistuneeseen etätyöskentelyyn on työskentelyvälineillä. Cloudpointissa tietysti elämme kuten opetamme, joten Google Appsit ovat ahkerassa käytössä. Sähköposti ja Kalenteri ovat simppeleitä juttuja, mutta todellisen edun etätyöskentelyyni on tuonut Drive, joka sisältää kaiken ajantasaisen jaetun tiedon ja Hangouts-pikaviestin videopuheluineen. Miten voisin tuntea oloni ulkopuoliseksi kun voin koska tahansa kysäistä kollegalta mieltä askarruttavan kysymyksen chatissa tai vaikka kilauttaa kuvallisen puhelun? Olemme eri kaupungeissa, mutta välimatka tuntuu olemattomalta. Näenhän minä kollegani päivittäin.

Toimiva kokonaisuus syntyy kaikkien näiden osa-alueiden sulautumisesta yhteen. Kun organisaatiossa sisäisesti ymmärretään ja tuetaan etätyöskentelyä, kukaan ei jää yksin ulkopuolelle ihmettelemään. Etätyöskentely vaatii tekijältään erilaista aktiivisuutta kuin perinteisesti toimistossa työskenneltäessä, mutta yksin ei voi kukaan tehdä kaikkea, joten myös muiden työyhteisössä täytyy totutella uudenlaisiin menetelmiin. Tärkeää tämä on erityisesti sisäisen tiedon jakamisen kannalta. Samalla hälvennetään etätyön myyttejä laiturin nokassa köllöttelevästä laiskottelijasta. Teemme työmme aivan kuten muutkin, paikka vain on eri.

Lopuksi vielä pieni käytännön vinkki etätyöläisen arkeen:
Jotta työ- ja vapaa-aika eivät liiaksi sulautuisi yhteen, kannattaa itselle määritellä työajat ja noudattaa niitä. Kun työpäivä on ohi, sulkemalla tietokoneen ja lähtemällä vaikkapa lenkille pääsee hyvin siirtymään vapaalle.

Mia
Google for Work muutoksenhallinnan ja koulutuksen asiantuntija
Cloudpoint - onnistumisvarmuutta sinne missä sitä tarvitaan