Hellettä ja ulkomaisia murtovarkaita, näitähän iltapäivälehtien otsikoissa aina mätäkuussa vilisee. Tai no ainakin murtovarkaita. Onneksi kodin suojaamiseen on nykyään muutama varsin pätevä mobiilipalvelu. Ei muuta kuin sähköpostilla voron pärstäkerroin virkavallalle ja sitten puhelua vakuutusyhtiöön.


Digitaalisessa maailmassa sen lisäksi, että murtoja tehdään monin verroin enemmän, on asioiden selvittäminen jälkikäteen monimutkaisempaaa ja työläämpää. Lähes kaikki palvelut sosiaalisista medioista verkkokauppoihin lähettävät sähköpostiin kirjautumislinkin tai uuden salasanan unohtuneen tilalle. Tästä tietenkin seuraa se, että tietomurtovarkaan ei tarvitse kuin saada (tavalla tai toisella) haltuunsa henkilön sähköpostiosoite ja salasana. Sitä kautta sitten shoppaamaan tai muuten vaan kiusantekoon. Kuulostaako etäiseltä? Tein kysymyksen “onko johonkin digimaailman palveluistasi murtauduttu tai yritetty murtautua?” ja lyhyt gallup tuttavien kesken tuotti vastauksen, että kolmella tuttavalla viidestä näin oli käynyt. Syypäinä mm. vierailu nettikahvilassa ja yksi varastettu iPad. Arkisia juttuja, ei siis mitään törkeää huolimattomuutta tai suuren maailman teollisuusvakoilua.


No minullapa on 16 merkkiä pitkät salasanat ja tietenkin joka paikkaan omansa, eikö siinä ole tarpeksi? Vastaus on, että ei muuten ole. Mitä hyötyä on vaikeasta salasanasta, jos se on tiedossa. Pankkitunnusten kohdalla jokainen meistä pitää itsestään selvyytenä useamman vaiheen kirjautumista ja maksujen vahvistusta. Siksi minua hämmästyttää, miten harvalla on sähköpostin suojana kaksivaiheinen tunnistus eli käyttäjätunnuksen ja salasanan lisäksi kertakäyttöinen pin-koodi. Toki siihen Facebookiin kirjautumisen tulee yksi vaihe lisää, mutta onko sinulla koskaan ollut niin kiire? Kännykkäkin on joka tapauksessa ihan muista syistä aina mukana, joten jos sinulla ei ole vielä kaksivaiheista tunnistusta käytössäsi, katso alla olevalta listalta kunkin palvelun ohjeet ja näytä internetkriminaalille närhen munat.

Arnaud

Cloudpoint on sitoutunut auttamaan asiakkaitaan kaikissa tilanteissa. Ajattelemme asiakkaan puolesta ennen napin painallusta alati muuttuvassa maailmassa. Yhteistyö- ja toimintamallimme varmistaa onnistumisen siellä missä teemme töitä – Huolehdimme persuksille potkimisesta ja aikataulun pitävyydestä.

Heräsikö ajatus? Kirjoita kommentti!

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä postaukset:

Pääkäyttäjille: monipuolisempi hallinta Gmailin Labs- toiminnoille
2 lokakuuta, 2012

Hallintapaneelin uudistus mahdollistaa Google Apps pääkäyttäjille tarkemman hallinnan Gmail Labs:eihin. Jokainen Labs- t...

Pääkäyttäjille: monipuolisempi hallinta Gmailin Labs- toiminnoille
2 lokakuuta, 2012

Hallintapaneelin uudistus mahdollistaa Google Apps pääkäyttäjille tarkemman hallinnan Gmail Labs:eihin. Jokainen Labs- t...

Päivitystieto Pääkäyttäjille
20 kesäkuuta, 2012

Alkaen tästä päivästä verkkotunnuksen hallinnasta vastaava Pääkäyttäjä voi asettaa kaksivaiheisen vahvistuksen pakollise...