29. kesäkuuta 2012

Google+ keräsi ensimmäisenä vuotenaan n.250 miljoonaa käyttäjää


Google+ juhli eilen yksivuotissyntymäpäiväänsä. Google I/O 2012- tapahtumassa Google+ aiheisessa esittelyssä kerrattiin ensimmäisen vuoden tapahtumia, jotka ovat varsin vakuuttavia. 
Vain vuodessa Google+ on kerännyt itselleen noin 250 miljoonaa käyttäjää, joista 150 miljoonaa on kuukausittain aktiivisia. Tutkimusten mukaan 50% käyttäjistä kirjautuu profiiliinsa päivittäin ja viettää Streamissa keskimäärin yli 12 minuuttia.

Google+:san tuorein uudistus on eilen julkaistu Tapahtumat.